fbpx
Kevyempää

Kevyempää

Kiinan kansantasavallan itsenäisyyspäiväjuhla

Mielenkiintoinen episodi tapahtui, kun Kiinan kansantasavallan Suomen suurlähettiläs herra Huang kutsui eduskunnan II varapuheenjohtajan, Anssin, vierailulle Kiinan 62. itsenäisyyspäivän juhlaan. Minäkin sain henkilökohtaisen kutsun (ks. kuva alla) osallistua siihen Anssin avustajana. Muiden diplomaattivieraiden lisäksi suomalaisia oli entinen eduskunnan puhemies sekä muutamia ministereitä ja kansanedustajia. Anssi oli protokollan korkein valtakuntamme edustaja.

Kun suurlähettiläs huomasi, että he olivat Anssin kanssa hyvin samanpituisia, tuntui, että jo siitä syystä he löysivät yhteisen sävelen, kielieroista huolimatta. No, tulkkihan toimi apuna. Herrojen jutustelu sujui hyvässä ja rakentavassa hengessä, ja suurlähettiläs Huang luonnollisesti kutsui ystävänsä herra varapuhemiehen vierailulle Kiinaan.

Kiinan suurimman aikakauslehden kuvaaja halusi ehdottomasti ottaa ystävyksistä kuvia. Yritin työntää itseni mukaan yhdessä rouva Huangin eli Qiao Hongin kanssa, mutta meidät työnnettiin molemmat aika selväotteisesti sivuun. Vain illan tähdet, varapuhemies ja suurlähettiläs, pääsivät kuvaan. En ole nähnyt artikkelia, missä sitten Anssikin sai olla keskeinen henkilö. Varmasti lehden painos on Kiinassa monta miljoonaa. Vierailu oli kaiken kaikkiaan meille molemmille upea kokemus.

 

Sitran vierailu eduskunnassa

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston, Sitran, johto kävi esiintymässä eduskunnassa kansanedustajille ja meille avustajille. Pääpuhujana oli yliasiamies tohtori Mikko Kosonen. Tilaisuus oli hyvin informatiivinen ja hyödyllinen.

Tunnen Mikon hyvin jo vuosien takaa ja meninkin tilaisuuden päätyttyä tervehtimään vanhaa ystävää. Mikko ei tiennyt työstäni eduskunta-avustajana. Olimme juuri päässeet hyvään jutun alkuun, kun paikalle suorastaan syöksyi kansanedustaja Mikael Jungner. Hän työnsi minut sivuun kesken kaiken ja alkoi puhua meidän keskustelumme päälle omaa asiaansa. Jäin hölmistyneenä seisomaan paikalleni.

Meni pieni hetki, kunnes Mikko ratkaisi tilanteen. Hän sanoi Jungnerille, että nyt hänellä ei ole aikaa, koska on juttu kesken minun kanssani, ja ehdotti Jungnerille, että tule Sitraan vierailulle, niin puhutaan sitten rauhassa. Jungner katsoi minua hölmistyneenä, että kuka ihmeessä tuo on, joka sai Mikolta enemmän huomiota, kuin hän. No, siinä tilanteessa avustaja tunsi olevansa itseään suurempi hetken aikaa.

 

Urheilukerhon kokous

Menimme Anssin kanssa eduskunnan urheilukerhon vuosikokoukseen – valitettavasti tunnin myöhässä. Kaikki asiat oli jo käsitelty lukuun ottamatta tilintarkastajan valintaa. Kuten muistamme, eduskunnan tilejä oli hoitanut eräs virkamies, joka oli onnistunut kavaltamaan vuosien aikana merkittävän summan kerhon rahaa.

Tilintarkastajana oli ollut muun muassa eräs SDP:n kansanedustaja, joka oli talouden ammattilainen. Jossain vaiheessa tarkastajana oli ollut myös nykyinen pääministeri. He eivät olleet huomanneet kavallusta, mikä aiheutti paljon polemiikkia eduskunnassa.

Kun astuimme kokoushuoneeseen, Ilkka Kanerva ehdotti välittömästi Anssia tilintarkastajaksi perusteenaan, että Anssi laittaisi mahdolliset ”rötösherrat” kuriin. Anssi ehdotti minua, mutta se ei käynyt Kanervalle eikä muillekaan jäsenille ja niin Anssista tuli kerhon tilintarkastaja. Yhdessä hänen kanssaan sitten myöhemmin niitä tilejä tarkastimme. Opetus oli, että kannatta tulla kokouksiin ajoissa.

 

Väärin ymmärretty Teuvo Hakkarainen

Teuvo Hakkaraisesta on välittynyt kovin yksipuolinen kuva julkisuudessa. Minulla on ollut mahdollisuus tutustua hänen toiseen puoleensa. Hän on vahva ja aito suomalainen jässikkä, joka ei pienistä valita. Sen saimme Kankaanpäässäkin todeta toissa keväänä huhtikuun alussa, kun torilla oli muutama aste pakkasta, me muut olimme karvalakki päässä ja kintaat kädessä, mutta Teuvolla ei ollut kuin pikkutakki ja taisi olla paidan ylänappikin auki. Siinä hän lämminverisenä uroksena hyvin tarkeni kanssamme pari tuntia.

Eduskunnan urheilupäivät alkavat perinteisesti eduskuntatalon portaiden edessä opposition ja hallituksen kansanedustajien köydenvedolla, ja puhemies on tuomarina. Hallitus oli jo ensimmäisen vedon voittanut, kunnes Teuvo vähän myöhästyneenä saapui paikalle. Hänellä oli urheilupäivälle sopiva asuvalinta, farmarit ja piikkikärkibootsit. Anssi antoi Teuvolle tilaa, joka asetti bootsinsa mukulakivien väliin eikä siinä enää ollut hallituksella nokan koputtamista. Seuraavat kaksi vetoa menivät oppositiolle ja kokonaisvoitto tuli pistein kaksi yksi.

 

7-päivää -lehteä pakoon

Salin puolella Teuvo on näyttänyt kykynsä monta kertaa. Nicaraguan suurlähettiläs tuli suomalaisen vaimonsa kanssa käymään eduskunnassa Anssin toimiessa isäntänä. Suurlähettiläs halusi keskustella kehitysavusta. Nicaragua oli ollut 1980- ja 1990-luvuilla Suomen avustuskohteena. Nyttemmin määrärahoja on vähennetty.

Anssi muisti, että Teuvo oli ollut Nicaraguassa kehitysyhteistyön merkeissä. Teuvo kutsuttiin paikalle. Meille syntyi mielenkiintoinen keskustelu suurlähettilään kanssa. Teuvo oli tosiaankin ollut 1990-luvulla Nicaraguassa käynnistämässä sahoja, jotka sittemmin olivat huollon puutteessa jääneet käyttämättömiksi. Teuvo teki ehdotuksen suurlähettiläälle. Hän on valmis käyttämään kesälomansa Nicaraguassa ja pääsee samalla 7-päivää -lehteä pakoon. Hän lupasi opettaa sahan käyttöä ja huoltoa yhdellä ehdolla. Matkalta pitää hänelle löytyä puoliso kotiin vietäväksi. En tiedä oliko Teuvon ehdotus liikaa, mutta matka on edelleen toteutumatta.

Teuvo on esiintynyt edukseen isossa salissa. Rikkidirektiiviä käsiteltäessä, hän meni puhujapönttöön ilman kirjoitettua puhetta. Hän vertasi, että kun me sovellamme Itämeren alueella rikkidirektiiviä, annamme samalla etelän maille valtavan edun, koska heitä eivät koske samat säädökset. Hän esitti urheiluvertauksen: pituushyppääjät Evilä ja Pimiä hyppäävät muihin nähden metrin lankun takaa, mikä ei Teuvon mielestä voi olla oikein.

Puhetta johti Pekka Ravi. Teuvo kysyi asiansa sanottuaan, vieläkö kahden minuutin puheenvuorosta on aikaa jäljellä? Ravi vastasi, että on. No, Teuvo aloitti vapaalla sanalla toisen aiheen. Sen sanottuaan hän kysyi jäikö vielä aikaa? Ravi siihen, että 20 sekuntia on, nopeasti ehtii. Teuvo täräytti vielä kolmatta aihetta nopeasti. Eduskunnassa ei ole monta sellaista, jotka pystyvät ilman paperia spontaanisti puhumaan monesta eri aiheesta niinkin sujuvasti, kuin Teuvo tilanteesta selvisi.

 

Pahnan pohjimmaiset

Eduskunnan pikkujoulu on henkilökunnalle tärkeä ja odotettu tilaisuus. Myös avustajat saavat kutsun muiden noin tuhannen työntekijän kanssa. Kansanedustajilla ei ole lupa osallistua, paitsi illan isäntä, joka on aina yksi puhemiehistä.

Ensimmäisellä kerrallani tapahtui mielenkiintoinen episodi. Hyvä ystäväni, eräs hallituspuolueen erityisavustaja, istui kanssani samassa pöydässä. En kiinnittänyt ihmeemmin huomiota siihen, kun hänen luonaan kävi korvaan kuiskuttelemassa illan mittaan useita työtovereita. Jossain vaiheessa hän itse kysyi, että tiedämmekö, mitä hänelle on kuiskittu. Vastasin, että en ole ajatellut koko asiaa. Hän sanoi saaneensa useita neuvoja illan aikana, että ei saisi istua minun ja ystäväni kanssa, koska olemme perussuomalaisia. Hän oli huomauttajille sanonut, että valitsee itse seuransa.

Silloin minulle valkeni, että ei vain se, että avustajat ovat pahnan pohjimmaisia, vaan myös se, että perussuomalaiset avustajat ovat kaikkien pohjimmaisina hierarkiassa. Kieltämättä tämä oivallus oli valtava yllätys tämän päivän tasa-arvo-Suomessa ja vielä eduskunnassa.

 

Vaaratilanne eduskunnassa

Anssin vieraina on käynyt lukuisa määrä satakuntalaisia vieraita. Eduskunnassa on vanhanmallinen pater noster -hissi, joka kiertää kerrokset ympyrää pysähtymättä lainkaan. Siihen pitää siis hypätä vauhdissa ja myös vauhdissa pois. Ulkopuolisilta on siihen pääsy ehdottomasti kielletty, ja tämän me kyllä kerromme vieraillemme.

Ruokailun yhteydessä eräs vanhempi seurueemme naispuolinen jäsen kuitenkin halusi mennä niin sanotusti heikoille jäille ja kokeilla matkan tekoa vierailta kielletyllä hissillä. Kaikki meni hissiin mentäessä hyvin, mutta sitten häneen iski pakokauhu eikä hän uskaltanut hypätä liikkuvasta hissistä pois. Siinä oli sitten turvamiehillä hommia, että saivat vieraan ehjänä pois. Kaikki meni lopulta hyvin, mutta minä sain puhuttelut, kun en ollut riittävästi vahtinut ryhmäämme.

Eikä siinä kaikki. Eduskunnan tietojärjestelmässä luki jokaisen koneella tiedote: VAARATILANNE EDUSKUNNASSA. No, kyllä se vähän harmitti. En saanut potkuja, mutta seuraavilla kerroilla piti olla tarkempi.