fbpx

Suomi on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuonna 2035. Tämä tavoite on myös kirjattu viime vuonna hyväksyttyyn ilmastolakiin. Suomen hiilineutraaliustavoite on kunnianhimoisempi kuin missään muualla. Naapurimaamme Ruotsi tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2045 ja Euroopan unionissa on sitouduttu vuoteen 2050. Suurin saastuttaja Kiina tavoittelee vuotta 2060.

Hiilineutraaliustavoitteet ovat poliittisia ja poliittista on myös se, mitä lasketaan hiilinieluksi. Nasan tutkimuksen mukaan Suomi on hiilinielu, vaikka toisaalta saamme lukea, että Suomen nielut ovat romahtaneet. Ristiriita on iso. Nasa tietysti tutki vain hiilidioksidin määrää eikä siinä huomioitu esimerkiksi monin verroin pahempaa metaania. Kuitenkin metaanin määrä ilmakehässä nousee juurikin ilmastoaktivistien vaatimilla ilmastotoimilla: soiden ennallistaminen lisää ilmankehän metaania.

Kun vihreää siirtymää ja ilmastotoimia hehkutetaan, olisikin syytä tarkastella niiden sisältöä tarkemmin. Esimerkiksi ilmastotoimeksi määritelty liikennepolttoaineiden jakeluvelvoite on jopa valtiovarainministeriön virkamiesten raportin mukaan äärimmäisen huono tapa vähentää päästöjä. Siksi ensi vuonna edessä oleva jakeluvelvoitteen kiristys olisi peruttava. Sehän on nostamassa polttoaineiden hintaa jopa 50 sentillä.

Se, että me Perussuomalaiset haluamme siirtää hiilineutraaliustavoitetta 15 vuodella ei tietenkään tarkoita, että emme haluaisi tehdä mitään päästöjen vähentämiseksi. Suomi on nyt jo vähentänyt päästöjään todella paljon 90-luvusta. Saamme myös jatkuvasti uutta puhdasta teknologiaa, joka vähentää polttoon perustumattomien tuotantomuotojen osuutta. Ydinvoimaa tarvitsemme lisää ja toivottavasti jatkossa ei ole samanlaisia vaikeuksia kuin nyt on ollut Olkiluoto 3:n kohdalla. Pienydinvoima tarvitsemme myös.

Uusi teknologia ei kuitenkaan ilmesty silmänräpäyksessä. Juuri tässä hetkessä ja seuraavan talven varalta tarvitsemme niin kotimaista turvetuotantoa kuin hakettakin. Näiden alasajo on ollut järjetöntä. Esimerkiksi turvetuotannon alasajon takia meille haettiin puutavaraa Venäjältä ja tälläkin hetkellä kotimaista ainespuuta menee polttokattiloihin. Siinä ei ole mitään järkeä. Järkeä ei ole myöskään EU-tason poliittisissa väännöissä, joissa maakaasu on määritelty vihreäksi ja ydinvoima saatiin taksonomialuokitteluun vain lehmänkauppojen kautta.

Suomi on pitkien etäisyyksien kylmä maa, jossa auto on välttämättömyys niin yksityishenkilöille kuin teollisuudellemmekin. Ruuvia ei voi kiristää loputtomasti. Asumisen ja liikkumisen hintaa ei voida enää nostaa. Ilmastotoimet maksavat ja toimentulon kanssa tuskailevilla kansalaisilla ei ole mitään ylimääräistä. Ylikireä ilmastopolitiikka vaikuttaa myös teollisuutemme kilpailukykyyn. Jos toimintaympäristö muuttuu liian haastavaksi, tarkoittaa se tehtaiden sulkemista ja työpaikkojen menetyksiä ja se heikentää yhä useampien ostovoimaa. Yritykset ja metsäteollisuus ovat hyvinvointivaltion selkäranka. Tutkimuksen mukaan Suomen ilmastopolitiikalla on jopa pitkällä aikavälillä kokonaistyöllisyyttä heikentävä vaikutus.

Fossiilittoman liikenteen tiekartan mukaan Suomen liikenteessä pitäisi olla vuonna 2030, siis seitsemän vuoden päästä, 700 000 sähköautoa, joista suurin osa täyssähköautoja. Suomessa on Euroopan vanhimpia autokantoja, jota kyllä pitää uudistaa, mutta sähköauto ei voi olla ainoa ratkaisu ja harvalla on edes sähköautotukien jälkeen varaa sellaiseen. Sähköautojen akkumateriaalia louhitaan myös hyvin epäeettisissä oloissa. EU:ssa kaavailut polttomoottorikiellot ovat järjettömiä. Ei ole järkevää sulkea yhtä teknologiaa pois varsinkin nyt, kun synteettiset polttoaineet etenevät.

Kireällä ilmastopolitiikalla on ikävänä vaikutuksensa hiilivuoto. Globaalisti ei ole mitään hyötyä, jos Suomi tai Eurooppa kyllä siirtyy puhtaampaan tuotantoon, mutta tosiasiassa tuotantoa vain siirtyy enemmän saastuttaviin maihin. Tästä hiilivuodosta ei ole vielä riittävästi tutkimusta, mutta ETLA:n raportti viime vuonna nosti hyvin esiin sen ongelmallisuuden. Siinä havaittiin, että Euroopan tuonnin hiili-intensiteetti on kasvanut. Tuotannon siirtämisen sijaan nyt pitäisi siirtyä toimiin, joilla Suomi ja Eurooppa vievät entistä enemmän muualle. Siihen meillä on kykyä.

Kun päästöjä vähennetään, on niitä syytä tehdä siellä missä se on kustannustehokkainta. Matalalla roikkuvat hedelmät on syytä poimia ennen kuin kurotellaan korkeuksiin. Siksi Suomen on muutettava ilmastopolitiikkansa painopistettä ja siirrettävä hiilineutraaliustavoite vuoteen 2050. Sekään ei tule olemaan helppoa, mutta silloin olemme ainakin samalla viivalla muun Euroopan kanssa emmekä tarpeettomasti kurjista omien kansalaistemme elämää.