Suomi haluaa olla maailmassa edelläkävijä ilmastotavoitteissa. Tavoitteenamme on olla hiilineutraali vuonna 2035. Ruotsissa tavoite on 2045, EU:ssa 2050 ja Kiinassa 2060. Voidaan kysyä, onko aikataulu realistinen ja järkevä? Tavoitteen toteuttamiseksi on esitetty muun muassa autokannan nopeaa uusimista sähköautoilla ja jättimäisiä veronkorotuksia polttoaineiden hintoihin. Toimivia aloja ajetaan alas ja tuotantoa siirtyy ulkomaille.
Me hengitämme jo nyt maailman puhtainta ilmaa. Meidän osuutemme päästöistä on promillen tasoa. Hankalaksi asian tekee se, että ilmakehä on yhteinen. Jos rajan takana kuormitus on meihin verrattuna moninkertainen se vaikuttaa meihin ja toisin päin. Me emme kykene kuin mitättömällä osalla puhdistamaan esimerkiksi Venäjän päästöjä. Pienen matkan (1200km) päässä oleva puolalainen hiilivoimala saastuttaa monta kymmentä kertaa enemmän kuin Hanasaaren voimalaitos. Maailmalla terästehtaat saastuttavat keskimäärin kolme kertaa enemmän kuin meillä täällä Suomessa. Kuparin jalostus EU:n ulkopuolella saastuttaa viisi kertaa enemmän kuin meillä. Saksan hiilivoimalat saastuttavat yhteistä ilmaamme monikymmenkertaisesti enemmän kuin mitä turve meillä.
Tuulivoiman ja aurinkovoiman käyttöasteet maailman sähköntuotannossa ovat marginaalisia. Nykytilanteessa ja tavoitteissa on uhkana, että muu Eurooppa ja maailma hyödyntää meitä, käyttää maatamme koelaboratoriona. Näkisinkin että meidän päättäjien pitäisi ennemminkin keskittyä kertomaan, mitä me olemme jo tehneet ja saaneet aikaan sekä kertoa, miten muutkin maat voisivat laskea päästöjään. Samalla, kun ostamme ulkomaisia tuotteita vaikkapa Kiinasta, lisäämme koko maailman päästöjä. Siksi suomalainen tuote on aina ilmastoteko. Kyse on myös eettisyydestä ja ihmisoikeuksista.
Uusia innovaatioita pitää kehittää ja me voimme olla maailman johtava maa uusissa ulostuloissa, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Turpeen nopeutettu alasajo on räikeä esimerkki. Yrittäjät ovat vuosia kehittäneet turvetuotantoa turvalliseksi ja toimivaksi tuotantoalaksi. Päättäjät ajavat alan alas taitamattomien päätösten vuoksi seurauksista välittämättä. Törkeintä on, että asia tapahtuu ilmoitusluonteisesti. Ruotsissa turvetuotantoon suhtaudutaan aivan toisin. Siellä turve kelpuutetaan vihreän sähköntuotannon sertifikaattiin
Pelkona on, että turpeen lisäksi toinen meille välttämätön ja kansantaloudellisesti merkittävä ala, metsätalous, saattaa joutua samankaltaisten rajoitusten uhriksi. Ministerin suulla olemme kuulleet, että metsäsektori kuuluu kansallisen päätöksenteon piiriin. Onko todella niin? EU:n direktiivit nakertavat myös tätä alaa ja samalla poliittinen ilmapiiri on epäselvää. 80 miljoonaa hakkuukuutiota ei ole ylimitoitettua.
Meidän roolimme Euroopan hiilinieluna ei voi olla sellaista, että metsiä hoitavat metsänomistajat eivät saisi mitään hyötyä tekemästään työstä. Keskustelun alla on jonkin aikaa ollut, että valtio voisi osallistua myös kompensaatioon metsien hoitajille. Metsänomistajat tekevät kaiken aikaa työtä, joka kasvattaa hiilinieluja. On hienoa, että ministeri Leppä on julkisuudessa ilmoittanut, että metsänomistajan pitää hyötyä tekemästään työstä. Kompensaatio tästä työstä olisi oikeudenmukaista. Ministeri Leppä on myös ilmaissut, että Brysselin päässä ei tiedetä, miten metsät meillä hoidetaan ja mitä metsät meille merkitsevät niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisestikin.
Brysselissä ei ymmärretä, mitä kaikkea me olemme jo tehneet, ja täällä kotimaassa on samaa ongelmaa. Aina pitää tehdä lisää, vaikka olemme jo saavuttaneet paljon enemmän kuin moni muu maa. Siksi tätä ilmastopolitiikkaa ei käydä kestävillä argumenteilla, vaan ylimitoitetaan ja joudumme maksumiehiksi ja koekaniineiksi.
Metsäteollisuus tarvitsee kotimaista raaka-ainetta ja hakkuut on mahdollista mitoittaa niin, että raaka-ainetta saadaan hiilinielun kokoa vaarantamatta. Metsäteollisuuden tuotteita tarvitaan joka tapauksessa meillä ja muualla. Jos niitä ei tuoteta täällä, niitä tuotetaan enemmän jossain muualla. Jossain missä metsänhoito ei ole yhtä kestävällä tasolla.
EU:ssa LULUCF-asetuksella säädellään jäsenmaiden hiilinielujen tasoa. Tavoitetaso lasketaan vuosien 2000-2009 hakkuumääristä ja tämä asettaa Suomen huonoon asemaan. Tuona aikana Suomessa hakkuut olivat muun muassa taloudellisen taantuman vuoksi normaalia alhaisemmat. Ruotsissa hakkuumäärät olivat tuolloin suuret, joten Ruotsi hyötyy asetuksesta.
Metsäsektori on ollut ja on tulevaisuudessakin Suomen hyvinvoinnin kivijalka. Vaarana on, että taitamattomalla päätöksenteolla ja ylimitoitetuilla tavoitteilla metsäteollisuudelle käy vielä samalla tavalla kuin turvetuotannolle.
Suomi ei voi näillä yltiöpäisillä tavoitteilla ja toimilla pelastaa maailmaa ja ehkäistä ilmastonmuutosta.