Lauri Huhtalan raportissa Jalkineen käsityömäinen valmistus (Tampereen ammatillinen opettajakorkeakoulu 2009) on Kankaanpään kengänvalmistuksen historia pähkinänkuoressa. Huhtala kertoo myös isoisäni Iisakin toiminnasta. Kankaanpäätä koskeva osuus alkaa sivulta 17.
Kaikki alkoi lapikkaista, jonka malli oli peräisin Savosta
Iisak Koskela (8.1.1889–3.11.1964) aloitti toimintansa 1906 ja hallitsi lapikasmarkkinoita parin vuosikymmenen ajan. Hän perusti myös laajalle ulottuvan nahka-alan tukkuliikkeen sekä organisoi kotisuutaritoiminnan, joka oli voimissaan vielä 1980-luvulla. Kotisuutarit ostivat tarvikkeet Koskelalta ja myivät hänelle valmiit tuotteet.
Koskela oli maininnut kenkätehtaiden johtajien tilaisuudessa, että hänen tehtaansa keskellä on järvi, mikä piti paikkansa, sillä hänen toimintansa oli laajentunut muutamassa vuodessa Vihteljärveltä muihin Kankaanpään kyliin sekä kuuteen naapuripitäjään.
Koskelalle myönnettiin diplomi vuonna 1916 Moskovan messuilla. Kengät olivat niin laadukkaita, että Venäjän armeijakin kiinnostui Koskelan tuotteista, mutta ensimmäinen maailmansota esti kauppasuhteen syntymisen.
1920-luvun puolivälissä Suomessa elettiin suurta noususuhdannetta. Pian sen jälkeen alkoi koko länsimaailmaa koskettanut lama, jonka vaikutus koettiin Suomessa pahimmin vuosina 1929–1933. Vaikka teollisuuselämä joutui vaikeuksiin, kengänteko jatkui. Raaka-aineiden saanti hankaloitui, mutta ne suutarit, jotka tekivät töitä Koskelalle, saattoivat jatkaa toimintaansa Koskelan hankkimien materiaalien turvin.
Viime sotiin asti Kankaanpään suutarit valmistivat runsain määrin kääntökenkää eli punkaa, joka oli 1930-luvulla monen suutarin päätuote. Punkaa tehtiin jopa 150 000 paria vuosittain. Ensimmäinen koneelliseen tuotantoon 1950-luvulla siirtynyt oli Mauno Jyllin kenkätehdas. Muut seurasivat perässä, ja seuraavalla vuosikymmenellä modernit mitat täyttäneitä kenkätehtaita olivat Koskelan, Jyllin, Halmeen ja Lehmusperän tehtaat.