fbpx

Junalla lännestä itään – Tehdään Porin satamasta Suomen ykkössatama

Satakunta on perinteisesti vahva vientimaakunta. Maakuntamme väestö on neljä prosenttia koko Suomen asukasluvusta, mutta vientimme kattaa jopa seitsemän prosenttia koko maan viennistä. Tilanne on hyvä, mutta sitä voisi parantaa entisestään esimerkiksi ratayhteyksiä kehittämällä.

Hallitusohjelmassa yhtenä keinona vähentää päästöjä on tavara- ja henkilöliikenteen lisääminen käytöstä poistetuilla ja vähäliikenteisillä radoilla. Yksi tällainen on niin sanottu Haapamäen rata, jota kautta avautuu reitti Porista Haapamäen ja Jyväskylän kautta Parikkalaan. Ratayhteys voitaisiin palauttaa suhteellisin pienin kustannuksin. Tiedämme, että Pori-Haapamäki-välin palauttaminen maksaisi noin 360 miljoonaa.

Kehärata yhdistäisi Porin sataman itärajalle ja sieltä aina Kiinaan saakka. Tämä tarjoaisi huikeita mahdollisuuksia maailmankaupalle ja nostaisi Porin sataman asemaa Suomen yhtenä tärkeimmistä satamista. Suomen ja Venäjän raideleveydet ovat yhtenevät, mikä helpottaa siirtymää maasta toiseen.

Tavaraliikenteessä on monia pullonkauloja. Keväällä näimme, miten Suezin kanavan tukkinut laiva pysäytti maailmankaupan. Vaihtoehtoisia reittejä pitää olla. EU:n uusi ilmastostrategia tuo meriliikenteen päästökaupan piiriin ja se nostaa Suomelle tärkeän laivaliikenteen kustannuksia. Ratahankkeisiin panostamalla olisi mahdollista saada EU:lta raidetukia. Saisimme siis takaisin sinne maksamiamme rahoja.

Kun kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa tehdään, edellyttää se siirtymää kumipyöriltä raiteille. On tärkeää, että tätä siirtymää tehdään muutenkin kuin vain pääkaupunkiseudun ehdoilla. Kehärata toisi elinvoimaa myös maakuntiin.

Tavaraliikenteen lisäksi kehäradasta hyötyisi myös henkilöliikenne. Satakunnan korkeakoulutkin voisivat saada osansa, jos tänne pääsisi useampaa reittiä ja helpommin myös muualta Suomea. Kehärata sujuvoittaisi kotimaanmatkailua muutenkin. Vierailut luontokohteissa ja pyöräily luontoreiteillä ovat nostaneet suosiota. Esimerkiksi Hämeenkankaalla oli viime vuonna 62000 kävijää.

Haapamäen ratayhteyden palauttaminen pitää olla yksi maakuntamme kärkihankkeista. Seuraavaksi täytyy selvittää, mitä mahdollisuuksia ja kokonaistaloudellisia vaikutuksia kehäradalla on. Näkisin, että tämä ratayhteys olisi suureksi eduksi Satakunnalle ja myös koko Suomelle.

 

Julkaistu Satakunnan viikossa 07/2021

Turvetuotantoa on puolustettava vaalien jälkeenkin

Turvekeskustelu ei ole vielä loppumassa. Viikon päästä lauantaina Helsinkiin jalkautuu jo toinen turvemielenosoitus. Yrittäjät jakavat kasvuturpeella täytettyjä ämpäreitä Senaatintorilla. Tarkoitus on herättää keskustelua turpeen merkityksestä Suomelle.

Turveyrittäjille on päätetty 70 miljoonan euron tukipaketista, mutta monien yrittäjien mielestä tämän potin voisi suunnata esimerkiksi koronasta kärsineelle kulttuuri- ja tapahtuma-alalle. Turpeelle parempi ratkaisu olisi perua viime vuoden syksyllä päätetty veronkorotus ja torjua lattiahintamekanismi.

Osa tukipaketista on suunnattu turvetuotantokoneiden romuttamiseen ja uusiokäyttöön. Ei ole selvää, millaiseen uusiokäyttöön näitä koneita voisi ohjata. Vaara on, että monen yrittäjän kalliit investoinnit menevät romutukseen. Vaihtoehtona on tietysti myydä niitä ulkomaille.

Turvekeskustelu ja turpeen arvalla suoritettu määrittäminen uusiutumattomaksi osoittaa päätöksenteon koko hölmöyden. Aiheetta käsittelevä kansalaisaloite on tulossa eduskuntaan keskusteltavaksi. Turpeen imago on vedetty pohjamutiin. On keskitytty energiaturpeeseen ja samalla on loattu kaikki muut turpeen käyttötarkoitukset.

Eräässä vaalitapahtumassa minulla oli mahdollisuus tavata kaksi päättäjiin pettynyttä turvealan yrittäjää. Toinen heistä oli pitkän linjan valtakunnallisestikin merkittävä kasvihuoneyrittäjä. Hänen tomaattinsa, salaattinsa ja kurkkunsa kasvavat kasvuturpeen turvin. Hän ei nähnyt muita toimivia vaihtoehtoja kasvualustaksi. Ja näinhän se on. Kasvuturpeelle ei ole vielä kotimaisia vaihtoehtoja. Rahkasammal voi osin sitä täydentää, mutta ei ole mitään järkeä tuoda kasvuturpeen korvaajaksi kookoskuitua tai kivivillaa ulkomailta.

Toivon mukaan on nyt yleisessä tiedossa, että kaikki Suomen havupuiden taimet kasvatetaan kasvuturpeessa. Turve toimii tältä osin myös ilmastotekona. Turpeessa kasvavat puuntaimet toimivat istutuksen jälkeen mitä parhaimpina hiilinieluina ja turvaavat kestävää metsätaloutta. Tämän luulisi sopivan myös vihervasemmistolle. Metsiämme pidetään parhaillaan Brysselin neuvotteluissa jopa koko EU-alueen yhteisinä hiilinieluina.

Toinen kanssani keskustellut yrittäjä kertoi turpeen vähemmän tunnetuista käyttötarkoituksista. Monet eivät välttämättä tiedä, että turve ja siitä jalostettavat korkean teknologian tuotteet ovat tulevaisuudessa ja oikeastaan jo nyt meille myös vientituotteita. Energiaturpeen käytön vähetessä turvealan painopiste kääntynee näihin tuotteisiin. Turveperäisiä uusia innovaatioita kehitetään kaiken aikaa.

Turpeesta tuotetut akustiikkatuotteet ovat yksi sellainen korkean teknologian innovaatio. Akustiikkalevyjä tehdään pintaturpeesta. Pintaturve on raaka-aineena ph:ltaan hapan eli homehtumaton. Patentoidulla prosessilla on saatu ylivertainen kestävä, kevyt ja helppokäyttöinen akustiikkalevy, joka soveltuu varsin monenlaisiin käyttötarkoituksiin, siis muihinkin kuin äänimaailman pehmentämiseen. Nämä tuotteet käyvät hyvin erilaisiin julkisiin tiloihin toimistoihin päiväkoteihin, kouluihin, mutta myös omakotitalorakentamiseen. Käyttötarkoitukset ovat lähes rajattomat.

Korkean innovaation turvetuotteet soveltuvat myös hyvin huonekaluiksi ja jopa saimaannorppien pesiksi tai vaikkapa viimeiseksi leposijaksi, tuhkauurniksi. Turpeesta on tehty myös kenkiä. Nämä turpeesta valmistettavat tuotteet ovat todellisia ekologisia luonnonmateriaalia. Nämä kotimaiset innovaatiot ovat jo saaneet yhä enemmän myös mielenkiintoa ulkomailla ja vientipotentiaalia on hurjasti.

Turveyrittäjillä suurin pelko ei niinkään ole raaka-aineen loppuminen, vaan yleinen vainoharhainen turpeen arvostuksen lasku ja väärillä argumenteilla aiheutettu alasajo. Tällä hetkellä yrittäjä saa raaka-ainetta omalta paikkakunnalta, mutta jos hallitus ajaa sokeasti turvetuotannon alas, niin tuotetta on saatavilla mm. maista, joista turvetta ei luokitella uusiutumattomaksi, kuten vaikkapa Ruotsista. Tämä on järjetöntä.

Eduskunnalla on mahdollisuus määritellä turve hitaasti uusiutuvaksi kuten oikein olisi. Turvekeskusteluun tarvitaan tervettä järkeä. Tarvitaan nettopositiivista ajattelua, jossa huomioidaan kokonaisvaltaisuus: ei vain energiaturpeesta tulevat päästöt, vaan myös kasvuturpeen merkitys metsätaloudelle ja myös ilmastolle, omavaraisuus, kuiviketurpeen merkitys eläimille ja uudet turveinnovaatiot. Meidän pitää käydä laajaa keskustelua, eikä vain tuijottaa yhteen pieneen osaan kokonaisuudesta.

Me elämme turpeen kanssa symbioosissa aivan samalla tavalla kuin metsiemme ja järviemmekin kanssa. Kolmasosa Suomen maapinta-alasta ja 12 % viljelypinta-alasta on turvepohjaista. Monelta osin turvevaramme ovat myös huoltovarmuuskysymys. Eduskuntaan tuleva aloite turpeen palauttamisesta yhteisen, hitaasti uusiutuvan määritelmän piiriin on oikea askel palauttamaan turpeen kunnia ja hyödyntämään monimuotoisen käytön mahdollisuudet.

Sote-uudistus on hyppy tuntemattomaan

Hallitus ajaa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta läpi. Uudistusta on perusteltu sote-menojen kasvulla. Tässä valossa onkin merkillepantavaa, että hallituksen sote-uudistus ei näytä vähentävän kustannuksia. Tiettyjä kertaluonteisia muutoskustannuksia on aliarvioitu ja palkkaharmonisointi tuo pysyviä uusia kustannuksia. Aikaisemman hallituksen oli tarkoitus uudistuksella säästää kolme miljardia. Nyt kustannukset on arvioitu 3-4 miljardiksi, mutta todennäköisesti summa on suurempi. Rahaa tarvitaan esimerkiksi digitalisaatioon, mutta se etenee joka tapauksessa ilman sote-uudistustakin.

Sote-palvelut maksavat. Se on selvää. Kaikki hoitoa tarvitsevat on hoidettava. Rahaa ei saa seinästä, vaan se otetaan veronmaksajilta joko veroina tai lainana, jolloin sen maksavat lapsemme. Julkinen sektori on jo nyt velkaantuneempi kuin koskaan. Veronkorotuksia on väläytelty ja on luultavaa, että veroaste kokonaisuudessaan nousee, jos maakuntien verotusoikeus toteutuu. Tähän vielä päälle edessä olevat EU-tason uudet verot ja maksut.

Sote-uudistuksessa ongelmana rahoituksen lisäksi on sekin, että uudistus ei huomioi alueiden moninaisuutta. Meillä Satakunnassa nykyjärjestelmä ei vaatisi suuria muutoksia. Kunnat tekevät monin paikoin yhteistyötä keskenään. Miksi luoda kokonaan uusi järjestelmä, jos vanhan päälle voisi rakentaa ja vanhaa voisi kehittää pienemmin kustannuksin? Nyt ollaan ottamassa hyppyä tuntemattomaan.

Tiedämme, että johtajuusvajeen takia organisaatio voi menettää jopa kymmenen prosenttia liikevaihdosta. Ongelmaa on erityisesti julkisella puolella, jossa ei ole yksityisen sektorin tapaan kannustimia tehdä tehostavia muutoksia. Johtajuuteen panostaminen on aivan avainasemassa, kun sote-palveluissa halutaan säästöjä.

Sote-järjestelmän palvelukenttä kaipaa parempaa koordinaatiota. Julkinen valta, kolmas sektori, seurakunnat ja yhteisötalouden toimijat on saatava toimimaan nykyistä paremmin toistensa kanssa. Päällekkäisestä työstä on päästävä eroon.

Jos uudistus menee läpi, päätetään sote-asioista jatkossa maakuntatasolla. Nykyisiltä kuntapäättäjiltä katoaa tehtäväkentästä noin puolet ja kuntaverosta poistuu 13,26 prosenttiyksikköä. Tämä rahoitusvaje tulee hankaloittamaan kunnan jäljelle jäävistä tehtävistä suoriutumista ja se tulee näkymään muun muassa sivistystoimessa ja varhaiskasvatuksessa.

On ollut hyvä, että sote-palveluista ovat vastanneet kuntapäättäjät. Tämä on varmistanut läheisyysperiaatteen toteutumisen. Tästä olisi pidettävä kiinni myös jatkossa. Kehitetään sote-palveluita mieluiten nykymallin pohjalta.

Miksi en kannata EU:n elpymisvälinettä?

Eduskunta tekee tänään vaalikautensa kenties merkittävimmän päätöksen, kun äänestetään EU:n omien varojen järjestelmästä, johon on linkitetty yhteen EU:n niin sanottu elpymisväline, jolla on tarkoitus elvyttää koronasta kärsineitä maita. Elpymisväline on viimeisen vuoden aikana ollut yksi keskeisimpiä poliittisia asiakokonaisuuksia. Yritän tässä kirjoituksessa valaista, että miksi näin on ja miksi äänestän tänään paketin hylkäämisen puolesta.

Itsenäisyys ja oikeusperusta

Suomi lunasti aikanaan itsenäisyytensä kalliisti. Selvisimme sotavuosista ja sodan käynyt polvi vielä onnistui rakentamaan meille hyvinvointivaltion. Itsenäisyyttä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Itä-Euroopassa tiedetään, millaista elämä on, kun oman maan asioista päätetään muualla. Sellaista järjestelmää nyt luodaan. Valtaa siirretään pois. Sitä ehkä tehdään demokraattisesti eduskunnan enemmistön turvin, mutta pala palalta päätösvaltaamme siirretään muualle.

Suomessa on pidetty kiinni siitä, että solmituista sopimuksista pidetään kiinni. Me myös maksoimme kunnialla sotakorvauksemme. Olemme lainkuuliaista ja luotettavaa kansaa. Nyt olemme yhteisössä, joka toistuvasti venyttää ja uudelleentulkitsee sopimuksiaan. EU:n perussopimuksen artikla 123 rajaa keskuspankkien oikeutta myöntää jäsenvaltioille rahoitusta. Artikla 125 kieltää tulonsiirrot toisten jäsenmaiden hyväksi. Artiklan 310 mukaan EU:n budjetin rahoittaminen lainalla on kiellettyä. Osassa näistä on lipsuttu jo aikaisempien tukipakettien kohdalla.

On pienten valtioiden etu, että EU pitäisi kiinni omista sopimuksistaan ja periaatteistaan. Nyt näin ei ole ja osa EU-maista avoimesti haluaa legitimoida uudelleentulkinnat ja uudet käytännöt. Elpymisvälineen hyväksymisellä halutaan tehdä pysyvät muutokset ja tulkintatavat perussopimuksen mielestäni hyvin yksiselitteisiin kirjauksiin.

Paketin elvyttävä vaikutus?

Elpymisväline synnytettiin nimellisesti koronaepidemian takia. Kuitenkin vain noin 30 prosenttia paketin rahanjakokriteereistä liittyy suoraan epidemiasta johtuviin kuluihin. Loput kriteereistä liittyvät valtioiden jo ennen koronaa vallinneisiin talouslukuihin. Ongelmat olivat siis olemassa jo ennen, kun kukaan oli COVID19-viruksesta kuullutkaan. Epidemialla korkeintaan nopeutettiin tukipaketin prosessia.

Me Perussuomalaiset emme vastusta elvyttämistä sinänsä ja hyväksymme, että koronan takia lainarahalla on tuettu niin yksityistä kuin julkistakin sektoria. Huomioitava on tietysti, että kunnille on annettu noin miljardi ylimääräistä ja yrityksiä on tuettu liian vähän. Yritystukien kriteerit ovat olleet liian tiukat ja tukia on jaettu väärässä järjestyksessä. Yksityiseltä sektorilta otetaan rahat myös julkisen sektorin pyörittämiseen. Yritysten kaatuminen ja yksityisen sektorin vaikeudet vaikuttavat meihin kaikkiin.

Elvytystä siis tarvitaan ja sitä on syytä kannattaa. Elpymispakettia ei kuitenkaan voi elpymisellä perustella. Nyt otetaan velkarahaa ja pistetään sitä vihreään siirtymään, digitalisaatioon ja sosiaali- ja terveyshuollon palveluiden varmistamiseen. Tärkeitä kohteita kieltämättä. Kyllä rahalle aina käyttöä löytyy. Ovatko nämä kuitenkaan parhaita mahdollisia käyttökohteita? Ja miksi rahanjakokohteet on päätetty ennen kuin pakettia on edes hyväksytty? Maksu- ja saanto-osuutemmekin voi vielä muuttua.

Elpymispakettia on puolusteltu niin sanotulla vivuttamisella, jossa velkarahalla tavoitellaan voittoja: voittojen odotetaan olevan suuremmat kuin velanhoitoon menevät kulut. On sanottu, että vivutuksella olisi mahdollista saada jopa yhdeksänkertainen hyöty. Uskokoon, ken tahtoo. Suomi voisi vivuttaa kansallisesti koko sillä noin seitsemällä miljardillla, jotka elpymisvälineeseen nyt laitetaan. Italian ja muiden maiden talouksien vivuttaminen ei meitä hyödytä.

Taloustieteilijä Juha Tervala on sanonut ja asiantuntijalausunnossaan todennut, että EU:n elpymisväline voi olla jopa haitallinen Suomen taloudelle, koska sillä elvytetään Etelä- ja Itä-Eurooppaa Pohjois- ja Länsi-Euroopan kustannuksella. Vientimme nettosaajamaihin on niin pientä, ettei näiden maiden elpyminen vaikuta meidän talouteemme.

Inflaatio ja ylikuumeneva talous

Elvytyspaketti ja yhteisvastuu ovat ongelmallisia velan suhteen. Suomi on nyt velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Aikanaan on sanottu, että jos maan velka ylittää 80% BKT:sta niin maa ei pysty koskaan maksamaan velkojaan pois. Monessa maassa julkinen velka on jo yli 100 % BKT:sta. Meillä on tuohon vielä onneksi matkaa, mutta suunta on huolestuttava.. Myös yksityinen sektori on velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Viime vuonna yksityisen sektorin velkasuhde oli 131 % käytettävissä olevista tuloista. Velan lisäksi meillä on yli 100 miljardin euron piilotetut yhteiseurooppalaiset vastuut.

Nyt rahaa painetaan jatkuvasti lisää ja annetaan matalailla koroilla käytettäväksi. On vaarana, että talous ylikuumenee. Inflaation riski on todellinen. Uusimman tiedon mukaan inflaatio oli huhtikuussa 2,1 %. Inflaatiopiikki on edessä, kun koronarokotukset saadaan hoidettua. Jos inflaatio lähtee kunnolla nousuun, niin lähtevät myös korot. Suomella on kokemusta siitä, miten inflaatio on räjähtänyt käsiin. Edellisillä kerroilla julkinen ja yksityinen sektorimme ei tosin ollut niin velkaantunut kuin nyt. Tässä tilanteessa ei missään nimessä pitäisi lähteä yhteisvastuulliseen taloudelliseen taakanjakoon. Sitä taloutemme ei tulisi kestämään.

Tukipaketin eduskuntakäsittely

Meitä Perussuomalaisia on syytetty siitä, että pitkitimme asian eduskuntakäsittelyä pitämällä puheenvuoroja läpi yön. Tällaisten syytösten esittäjät eivät ehkä ole sisäistäneet asian tärkeyttä ja merkitystä. Perustuslakivaliokunta määräsi kahden kolmasosan äänestysmenettelyn siksi, että paketin hyväksyminen muuttaa unionin taloudenhoidollisia periaatteita merkittävällä tavalla ja vaikuttaa eduskunnan budjettisuvereniteettiin. Näistä ovat puhuneet monet valiokunnan kuulemat asiantuntijat kuten Peter Nyberg, Päivi Leino-Sandberg ja Tuomas Malinen.

Miten elpymisväline siis muuttaa EU:n taloudenhoidollisia periaatteita ja vaikuttaa Suomen budjettisuvereniteettiin? Ensinnäkin se rikkoo perussopimuksia kuten ylhäällä kirjoitin: EU:n ei pidä rahoittaa toimintaansa velalla eikä jäsenmaiden pidä vastata toistensa veloista. Budjettisuvereniteettia paketti rajoittaa, koska pakettin velat maksetaan vasta vuonna 2058. Moniko nykyisistä päättäjistä istuu silloin eduskunnassa? Paketti sitoo tulevien hallitusten ja eduskuntien käsiä.

Moraalikato ja liittovaltio

Pohjimmiltaan merkittävin paketin ongelma on niin sanottu moraalikato. Euroalueessa on valtioita, joissa harmaa talous ja korruptio rehottavat ja jotka ovat kroonisessa taloudellisessa kriisissä. Näillä mailla ei ole kannustimia pistää asioitaan kuntoon, kun EU kerta toisensa jälkeen tulee tukipaketeilla paikkaamaan niiden alijäämiä. Miksi pistää talouden rakenteita kuntoon, jos aina saa apua? Moraalikadosta ja sen ylläpitämisestä on mielestäni keskusteltu aivan liian vähän ja tukipaketin puolustajat eivät vaikuta tätä epäkohtaa käsittävän.

Elpymisväline on vain askel, jolla EU:sta tehdään tulonsiirto-, fiskaali- ja velkaunioni. Tukipaketti olisi tarvittu ilman koronaakin, sillä osa euromaista on hoitanut talouttaan huonosti, ja ne eivät selviä eurovaluutassa ilman muiden maiden tukea.

Euroopassa keskustellaan siitä, miten tukipaketti avaa tien pysyville tulonsiirtojärjestelmille. Tästä ovat vuoden aikana puhuneet avoimesti EKP:n puheenjohtaja Christine Lagarde, Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja nyt viimeisimpänä Italian pääministeri Mario Draghi. Jostain ihmeen syystä Marinin hallitus uskottelee itselleen ja suomalaisille, että paketti on tarkkarajainen ja kertaluonteinen. Tällaista näkemystä tukevilla valtiovarainvaliokunnan lausumilla myös Kokoomuksen enemmistö on saatu paketin taakse ja näin kahden kolmasosan äänten enemmistö on taattu.

Elpymisvälineen hyväksyminen on liittovaltiokehityksen hyväksymistä ja edistämistä. Muuta ei pidä väittää. Sitä kehitystä saa myös kannattaa. Se on poliittinen linjaus siinä, missä liittovaltiokehityksen vastustaminenkin. Suomessa vain muutama poliitikko on avoimesti tämän kehityksen kannalla. Suurin osa puheissa vastustaa, mutta teoillaan edistää kehitystä.

Liittovaltiokehityksessä entistä vähemmän asioita päätetään Helsingissä ja entistä enemmän Suomea koskevia päätöksiä tekevät yhteiseurooppalaiset päättäjät, joilla ei ole tietoa Suomen oloista. EU:n läheisyysperiaatteesta on silloin entistä vaikeampaa pitää kiinni.

EU:lle jo suunnitellaan verotusoikeutta. Rahaa siirrettäisiin kehittyneimmiltä valtioilta taloutensa huonosti hoitaneille maille. Liittovaltio olisi tulonsiirtounioni, jossa suomalaisilla on maksajan rooli. Omien kansalaistemme elintaso laskisi, kun liittovaltion tasolla unionin välisiä elintasoeroja tasattaisiin. Joku nämä tukipaketit ennemmin tai myöhemmin maksaa.

Olisiko meidän parempi elää liittovaltiossa kuin itsenäisenä Suomena? Oma kantani ja toiveeni on, että järki voittaisi ja saisimme jättää esi-isiemme ja äitiemme lunastaman perinnön ja itsenäisen Suomen myös jälkipolvillemme. Me Perussuomaliset rakastamme Suomea ja suomalaisia ja emme hyväksy elpymisvälinettä.

Tämä teksti on tiivistelmä eduskunnassa EU:n omien varojen järjestelmän eduskuntakäsittelyn aikana pitämistäni puheista.

Elpymisvälineen perimmäinen tarkoitus

Elvytystä tehdään nyt kaikkialla. Yhdysvalloissa elvytetään 1900 miljardilla dollarilla. Saksassa on luovuttu perustuslaillisesta velkajarrusta ja siellä elvytetään 350 miljardilla eurolla. Jos mukaan lasketaan epäsuora tuki eli valtion takaamat lainat, on Saksan elvytys jopa 1250 miljardia.

Nämä maat elvyttävät siis kansallisesti. On arvioitu, että USA:n ja Saksan elvytys tulee näkymään myös meidän taloudessamme. Suomen viennistä melkein neljännes menee Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Voidaankin hyvin vetää johtopäätös, että näillä tukipaketilla on suurempi vaikutus viennillemme kuin EU:n elpymisvälineellä.

Keskuspankit niin USA:ssa kuin meillä Euroopassakin ostavat nyt valtioiden velkakirjoja. EKP on luvannut nostaa myös valtiolainojen ostoja yhä kiihtyvällä tahdilla PEPP-ohjelman (1850 miljardin koronaohjelma) alaisuudessa. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että keskuspankit printtaavat rahaa niin paljon kuin tarvetta on. Lainaa saavat käytännössä kaikki maat. Saksan kaltaisille maille laina on miinuskorkoista ja velkaantuneimmillekin maille korko on hyvin maltillinen.

Tätä taustaa vasten puhe elpymisvälineen välttämättömyydestä onkin hyvin erikoista. Varsinkin kun tiedämme, että vain 30 % paketista määräytyy suoraan koronasta johtuvista talousluvuista. Tämä ei ole koronatukipaketti, vaikka sellaisena siitä on puhuttu. Olemassa oleva tilanne ei vaadi minkään sortin yhteisvastuuta. Jokainen maa voi halutessaan lahjoittaa tai lainoittaa maita niin paljon kuin rahkeissa on varaa. Ja kuten yllä on kerrottu, maat saavat myös tarpeisiinsa edullista rahoitusta keskuspankeilta. Tukipaketti on kaiken lisäksi aivan liian pieni todelliseen elvyttämiseen. Pelkästään Italia tarvitsee omaan elpymiseensä 750 miljardin paketin. Onkin selvää, että elpymisväline ei jää kertaluontoiseksi.

Kaikesta tästä on syytä nostaa kysymys, mihin oikeasti elpymisvälinettä tarvitaan? Miksi meidän pitää maksaa 2.7 miljardista eurosta n. 7 miljardia? Samalla 7 miljardin euromäärällä elvyttäessämme omia yrityksiämme saisimme suoran hyödyn. Summana se olisi jo sitä suuruusluokkaa, jolla olisi elvytyksen kannalta aitoa painoarvoa maallemme.

Miksi tätä keskustelua tukipaketista käydään? Miksi olemme mukana kynsin ja hampain, vaikka järki ja faktat sanovat aivan muuta? Jos nyt lähdemme mukaan näillä ehdoilla elvytysvälineeseen, tarkoittaa se sitä, että emme pääse siitä enää pois. Olemme silloin mukana taakanjakounionissa. Me annamme budjettivallan pois omista käsistämme. Syntyy tilanne, jossa on ns. isännätöntä rahaa, jota jaetaan holtittomasti. Elpymisväline lisää EU:n moraalikatoa ja vähentää EU-maiden sisäistä luottamusta. Nettomaksajat eivät loputtomasti voi olla tukemassa talouttaan huonosti hoitaneita maita.

Elpymisvälineen tuoma uusi tilanne johtaa siihen, että erilaisilla veroilla ja korotetuilla maksuilla tullaan kattamaan kustannuksia. Siirrämme myös askel askeleelta verotusoikeuden EU:lle. Väistämätön loppupäätelmä on, että elpymisvälineen avulla meidät huijataan mukaan yhä syvempään EU:n integraatioon eli liittovaltioon. Sitä tämä kaikki tarkoittaa, ja nyt tänä keväänä on kysymys -ei niinkään koronasta tai solidaarisuudesta- vaan Suomen itsenäisyydestä.

Suomi elää metsistä

Suomi haluaa olla maailmassa edelläkävijä ilmastotavoitteissa. Tavoitteenamme on olla hiilineutraali vuonna 2035. Ruotsissa tavoite on 2045, EU:ssa 2050 ja Kiinassa 2060. Voidaan kysyä, onko aikataulu realistinen ja järkevä? Tavoitteen toteuttamiseksi on esitetty muun muassa autokannan nopeaa uusimista sähköautoilla ja jättimäisiä veronkorotuksia polttoaineiden hintoihin. Toimivia aloja ajetaan alas ja tuotantoa siirtyy ulkomaille.

Me hengitämme jo nyt maailman puhtainta ilmaa. Meidän osuutemme päästöistä on promillen tasoa. Hankalaksi asian tekee se, että ilmakehä on yhteinen. Jos rajan takana kuormitus on meihin verrattuna moninkertainen se vaikuttaa meihin ja toisin päin. Me emme kykene kuin mitättömällä osalla puhdistamaan esimerkiksi Venäjän päästöjä. Pienen matkan (1200km) päässä oleva puolalainen hiilivoimala saastuttaa monta kymmentä kertaa enemmän kuin Hanasaaren voimalaitos. Maailmalla terästehtaat saastuttavat keskimäärin kolme kertaa enemmän kuin meillä täällä Suomessa. Kuparin jalostus EU:n ulkopuolella saastuttaa viisi kertaa enemmän kuin meillä. Saksan hiilivoimalat saastuttavat yhteistä ilmaamme monikymmenkertaisesti enemmän kuin mitä turve meillä.

Tuulivoiman ja aurinkovoiman käyttöasteet maailman sähköntuotannossa ovat marginaalisia. Nykytilanteessa ja tavoitteissa on uhkana, että muu Eurooppa ja maailma hyödyntää meitä, käyttää maatamme koelaboratoriona. Näkisinkin että meidän päättäjien pitäisi ennemminkin keskittyä kertomaan, mitä me olemme jo tehneet ja saaneet aikaan sekä kertoa, miten muutkin maat voisivat laskea päästöjään. Samalla, kun ostamme ulkomaisia tuotteita vaikkapa Kiinasta, lisäämme koko maailman päästöjä. Siksi suomalainen tuote on aina ilmastoteko. Kyse on myös eettisyydestä ja ihmisoikeuksista.

Uusia innovaatioita pitää kehittää ja me voimme olla maailman johtava maa uusissa ulostuloissa, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Turpeen nopeutettu alasajo on räikeä esimerkki. Yrittäjät ovat vuosia kehittäneet turvetuotantoa turvalliseksi ja toimivaksi tuotantoalaksi. Päättäjät ajavat alan alas taitamattomien päätösten vuoksi seurauksista välittämättä. Törkeintä on, että asia tapahtuu ilmoitusluonteisesti. Ruotsissa turvetuotantoon suhtaudutaan aivan toisin. Siellä turve kelpuutetaan vihreän sähköntuotannon sertifikaattiin

Pelkona on, että turpeen lisäksi toinen meille välttämätön ja kansantaloudellisesti merkittävä ala, metsätalous, saattaa joutua samankaltaisten rajoitusten uhriksi. Ministerin suulla olemme kuulleet, että metsäsektori kuuluu kansallisen päätöksenteon piiriin. Onko todella niin? EU:n direktiivit nakertavat myös tätä alaa ja samalla poliittinen ilmapiiri on epäselvää. 80 miljoonaa hakkuukuutiota ei ole ylimitoitettua.

Meidän roolimme Euroopan hiilinieluna ei voi olla sellaista, että metsiä hoitavat metsänomistajat eivät saisi mitään hyötyä tekemästään työstä. Keskustelun alla on jonkin aikaa ollut, että valtio voisi osallistua myös kompensaatioon metsien hoitajille. Metsänomistajat tekevät kaiken aikaa työtä, joka kasvattaa hiilinieluja. On hienoa, että ministeri Leppä on julkisuudessa ilmoittanut, että metsänomistajan pitää hyötyä tekemästään työstä. Kompensaatio tästä työstä olisi oikeudenmukaista. Ministeri Leppä on myös ilmaissut, että Brysselin päässä ei tiedetä, miten metsät meillä hoidetaan ja mitä metsät meille merkitsevät niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisestikin.

Brysselissä ei ymmärretä, mitä kaikkea me olemme jo tehneet, ja täällä kotimaassa on samaa ongelmaa. Aina pitää tehdä lisää, vaikka olemme jo saavuttaneet paljon enemmän kuin moni muu maa. Siksi tätä ilmastopolitiikkaa ei käydä kestävillä argumenteilla, vaan ylimitoitetaan ja joudumme maksumiehiksi ja koekaniineiksi.

Metsäteollisuus tarvitsee kotimaista raaka-ainetta ja hakkuut on mahdollista mitoittaa niin, että raaka-ainetta saadaan hiilinielun kokoa vaarantamatta. Metsäteollisuuden tuotteita tarvitaan joka tapauksessa meillä ja muualla. Jos niitä ei tuoteta täällä, niitä tuotetaan enemmän jossain muualla. Jossain missä metsänhoito ei ole yhtä kestävällä tasolla.

EU:ssa LULUCF-asetuksella säädellään jäsenmaiden hiilinielujen tasoa. Tavoitetaso lasketaan vuosien 2000-2009 hakkuumääristä ja tämä asettaa Suomen huonoon asemaan. Tuona aikana Suomessa hakkuut olivat muun muassa taloudellisen taantuman vuoksi normaalia alhaisemmat. Ruotsissa hakkuumäärät olivat tuolloin suuret, joten Ruotsi hyötyy asetuksesta.

Metsäsektori on ollut ja on tulevaisuudessakin Suomen hyvinvoinnin kivijalka. Vaarana on, että taitamattomalla päätöksenteolla ja ylimitoitetuilla tavoitteilla metsäteollisuudelle käy vielä samalla tavalla kuin turvetuotannolle.

Suomi ei voi näillä yltiöpäisillä tavoitteilla ja toimilla pelastaa maailmaa ja ehkäistä ilmastonmuutosta.