tammi 16, 2023
Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät vuoden alusta hyvinvointialueiden vastuulle vaikeassa tilanteessa. Hoitoala on murroksessa alan heikosta veto- ja pitovoimasta johtuvan osaajapulan takia. Hallituksen syksyllä läpi runnoma pakkolaki aiheutti piikin ammattioikeuksiensa poistoa hakevien hoitajien määrässä. Puhutaan sadoista hoitajista. Lisäksi tuhansia hoitajia on jo aiemmin vaihtanut alaa.
Hoitoalan kriisiä on syvennetty useilla poliittisilla valinnoilla. Esimerkiksi ideana hyvä, mutta aliresursoituna epäonnistumaan tuomittu henkilöstömitoitus on lähinnä heikentänyt palveluiden saavutettavuutta pakottaen yksityisiä hoitolaitoksia pitämään paikkoja tyhjinä, jotta lakisääteiseen mitoitukseen yllettäisiin. Toisaalta myös julkisen sektorin perushoivapaikat ovat täynnä ja potilaita on pakko viedä kuormittamaan erikoissairaanhoitoa.
Tulevaisuuskaan ei näytä ruusuiselta. Hoitoalalle hakeutuneiden määrät olivat romahtaneet jo ennen pakkolakikeskusteluja. Muistetaan vielä sekin, että tutkinnon aloittaneista kaikki eivät syystä tai toisesta suorita koulutusta loppuun. Tällaisten tapausten määrä tulee todennäköisesti kasvamaan, jos peruskoulun oppimistulokset jatkavat laskuaan ja valmiudet selviytyä toisesta asteesta entisestään heikkenevät.
Peruskoulutukseen panostamisen ohella myös koulutuspolkuja on joustavoitettava. Esimerkiksi lähihoitajasta sairaanhoitajaksi kouluttautuminen on nyt liian pitkäkestoista. Järjestökenttää emme tietysti myöskään saa unohtaa. Sen ennaltaehkäisevä merkitys tulee korostumaan.
Keskusteltaessa hoitoalan kriisistä unohdetaan usein se, että kaikesta hoivasta jopa 80 prosenttia on läheisten ja omaishoitajien tekemää. Omaishoidossa kello tikittää, sillä myös läheiset vanhenevat jatkuvasti ja tarvitsevat lopulta itsekin hoitoa. Tämä luo valtavan paineen jo nyt ruuhkautuneeseen kotihoitoon. Muistetaan, että omaishoito säästää julkiselta sektorilta jopa yli kolme miljardia vuodessa eli vain hieman vähemmän kuin metsäsektorimme tuottaa verotuloja.
Omaishoidon kehittämisen lisäksi ensisijainen ja nopein ratkaisu hoitoalan kriisiin on saada alaa vaihtaneet hoitajat takaisin. Käytännössä ainoa ratkaisu on saada alan arvostus kohdilleen, mikä tarkoittaa, että palkan on aidosti vastattava tehtyä työtä. Nyt työmäärä ja siitä saatu palkka eivät ole tasapainossa. Jos asiaa ei korjata, poistuu alalta jatkuvasti enemmän väkeä ja entistä pienemmän hoitajamäärän pitää selviytyä entistä suuremmasta työmäärästä. Ratkaisulla on kiire, sillä väestön ikääntyessä paine kasvaa jatkuvasti.
Palkoista neuvotteleminen on työmarkkinaosapuolten tehtävä, mutta valtion pitää huolehtia rahoituspohjasta ja sen kestävyydestä. Tässä on pahasti epäonnistuttu. Verotuloja valtiolle saadaan, kun varmistamme yritysten toimintaedellytykset. Vain hyvinvoivan yrityskentän kautta turvaamme niin julkisen talouden kuin viime kädessä hoitoalankin kestävyyden.
joulu 6, 2022

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Tässä Porin prikaatin ja Kankaanpään kaupungin itsenäisyyden juhlassa pitämäni puhe.
Kunnioitetut veteraanit, arvoisat sotavuodet kokeneet sukupolvet ja hyvä juhlaväki! On suuri kunnia olla tänään juhlistamassa Suomen 105:ttä itsenäisyyspäivää. Olemme nyt kokoontuneet tärkeälle paikalle. Täältä Niinisalosta lähdettiin aikanaan lokakuussa 1939 Karjalankannakselle liikekannallepanon vuoksi puolustamaan isänmaata.
Tullessani tänne panin merkille valaistun maailman kauneimman lipun, Suomen siniristilipun. Yhteinen asia ja siniristilipun puolustaminen kokosi Suomen kansan silloin aikanaan yhteen. Ja niin se tekee yhä edelleen, tänäänkin täällä. Lippu kertoo niistä lukemattomista uhrauksista, joita edeltävät sukupolvet ovat meidän eteemme tehneet.
Miehet ja naiset lähtivät yksissä tuumin sinne jonnekin. Ne kaikki ponnistelut, joita silloin tehtiin siniristilipun puolesta kertovat meille, ei ainoastaan uhrauksista maamme eteen, vaan ennen kaikkea isänmaallisuudesta ja suomalaisuudesta silloin, kun vapaus on ollut uhattuna.
Edeltävät sukupolvet näkivät mitä sota saa ihmisissä aikaan, kun he olivat auttamassa haavoittuneita pois taistelukentiltä. Liian moni esi-isistä ja -äideistä käärittiin sinivalkoisiin väreihin ja laskettiin haudan uumeniin. Esi-isämme ja -äitimme eivät ainoastaan olleet pelastamassa tätä nyky-Suomea meille jälkipolville, vaan he myös rakensivat hyvinvointi-Suomen, ja myös oman paikkakuntamme Kankaanpäänkin maalaiskylästä nykyaikaiseksi kaupungiksi. Meidän kuuluu kiittää heitä joka päivä, mutta erityisesti itsenäisyyspäivä muistuttaa jälkipolvia ja nuorisoamme siitä, minkälaisia uhrauksia meidän vapautemme puolesta on tehty.
Tänään juhlimme Suomen juhlaa täällä Porin prikaatin Niinisalon varuskunnan tiloissa. Tämän varuskunnan merkitys on ollut Kankaanpään kehitykselle ja meille kankaanpääläisille mittaamaton. Aina sieltä alkuajoista 30-luvulta lähtien. Olipa tämän varuskunnan olemassaolokin eräässä vaiheessa vaakalaudalla, mutta onneksi tänä päivänä varuskunta voi paremmin kuin koskaan. Täällä on ensiluokkaiset maastot, tilat ja sotilaskalusto ja joukko-osasto on myös eräs Suomen suurimmista.
Kaupungin ja varuskunnan yhteistyö on ollut kaikki nämä vuodet saumatonta. Erityisesti siinä vaiheessa, kun Kankaanpää oli vakavan rakennemuutoksen kourissa; kenkä- ja vaateteollisuuden kadotessa hyvin lyhyessä ajassa; varuskunta, sen olemassaolo, työntekijät ja täältä saadut veromarkat omalla merkittävällä osallaan kannattelivat Kankaanpäätä vaikeiden vaiheiden ylitse. Tiedän, että saumaton yhteistyö tulee jatkossakin jatkumaan.
Arvoisat juhlavieraat! Maailmanpoliittinen tilanne on juuri tällä hetkellä hyvin huolestuttava. Elämmekin juuri parhaillaan hyvin poikkeuksellista vaihetta Euroopan ja myös Suomen historiassa.
Puolustusvoimien merkitys on entisestään korostunut Venäjän hyökkäyksen myötä. Myös kansalaisten puolustustahto ja luotto Suomen puolustuskykyyn on uusimpien tutkimusten mukaan ennätyskorkealla. Samoin on laita Nato-jäsenyyden kannatuksen suhteen. Jalkamme ovat onneksi vahvasti jo sisässä Natossa.
Nato on rauhan yhteisö ja se tuo jäsenilleen turvallisuutta. Uskon, että Natoon liittyminen tulee myös vahvasti näkymään täällä Niinisalon kankailla. Samalla se tulee tuomaan entistä merkittävämpiä vaikutuksia Porin prikaatin ja myös Niinisalon varuskunnan roolille Naton sisällä. Kukaan meistä ei halua mitään samankaltaista, jota vanhempamme ja isovanhempamme joutuivat kokemaan. Siksi me toivomme, että Niinisalon merkitys kasvaisi ja näitä Etelä-Suomen suurimpia harjoitusalueita tultaisiin enenevässä määrin käyttämään myös kumppanimaiden kanssa rauhanpuolustustyössä.
Näillä kankailla on jo käyty useita yhteisharjoituksia, vaikkapa menneenä kesänä Arrow22, jossa sain myös hetken tutustua toimintaan. Mukana olivat Suomen lisäksi Viro, Latvia, USA ja Iso-Britannia. Eli yhteistyö Nato-maiden kanssa on jo lähes arkipäivää. Ja onkin hyvä, että nämä maastot on koettu sopiviksi kansainväliseen toimintaan ja harjoitteluun.
Vuoden vaihteessa tulevan sote-uudistuksen myötä liikunnan ja ennaltaehkäisevän toiminnan merkitys tulee entisestään kasvamaan. Liikuntapaikoilla on tärkeä rooli kunnissa hyvinvoinnin edistämisessä. Kankaanpäässä ja myös täällä varuskunnassa on panostettu vahvasti liikuntaan. Teillä on täällä muun muassa ensiluokkainen urheilukenttä, jota myös me muut kuin varusmiehet saamme käyttää. Uimahallimme on aina ollut myös varuskunnan käytössä. Samoin latuverkostoamme, joka muuten on yksi Suomen parhaiten hoidetusta, on vuosia hoidettu yhdessä puolustusvoimien kanssa. Luontomatkailun ja myös Geoparkin kohdalla, metsähallituksen ja puolustusvoimien kanssa tehtävä yhteistyö on toiminut esimerkillisesti. Kankaanpään kaupunki ja varuskunta ovatkin monessa asiassa nivoutuneet hyvin yhteen ja näin juuri pitää ollakin.
Tämä varuskunta sai alkunsa Haapamäen sotilaspiirin kertausharjoituskeskuksena, saman aikaisesti kun 1933 Pori—Haapamäki-rata valmistui. Radalla oli siis jo silloin ratkaiseva merkitys varuskunnan sijaintiin ja syntyyn. Vuosien varrella radan käyttö hiljeni ja se poistettiin käytöstä. Nyt erityisesti maailmanpoliittisen tilanteen muutoksen ja Nato-keskustelun myötä rata on saanut taas aivan uutta merkitystä. Uskon, että Pori—Niinisalo—Haapamäki—Parikkalan-radan kunnostaminen ja käyttöönotto on meidän molempien Kankaanpään kaupungin ja Porin Prikaatin toivelistalla. Se tulisi toimimaan huoltovarmuus- ja kehäratana. Maailmanpoliittinen tilanne puhuu radan kunnostamisen ja käyttöönoton puolesta. Porin satama on syväsatama ja pienin laiturikorjauksin se soveltuisi hyvin Nato- kaluston kuljetuksiin. Onneksi Parkanon ja Niinisalon rataosuutta onkin jo kunnostettu ja siinä voidaan kuljettaa jo raskasta kalustoa Niinisaloon. Kehäradalla voitaisiin myös kuljettaa idästä teollisuuden tuotteita Porin ja muihin Länsi-Suomen satamiin. Samalla rata voisi toimia huoltovarmuus- ja Nato-ratana Itä-Suomeen. Tulevaisuus näyttää meille mihin suuntaan varuskuntaa ja rataa kehitetään ja mikä on Naton rooli täällä Niinisalossa ja Kankaanpäässä.
Lopuksi haluan päättää puheeni siihen mistä aloitin: Suomen lipusta ja sen merkityksestä. Siniristilippu on vapaan ja itsenäisen maamme symboli ja se liehuu saloissa itsenäisyyspäivänä kauniina ja uljaana. Meidän nykyisten ja tulevien sukupolvien pitää huolehtia siitä, että se tulee liehumaan tulevienkin sukupolvien aikana yhtä ylväänä, ja samalla muistaa ne uhraukset mitä siniristilipun ja vapauden eteen on annettu.
Toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää ja rakentavaa ja myös rentouttavaa iltaa ja yhdessäoloa.
marras 29, 2022
Suomen rataverkossa on tällä hetkellä merkittävä puute. Suomen leveimmältä kohdalta kulkeva ja kaikki viisi pitkittäisrataa yhdistävä kehärata ei ole kokonaisuudessaan käytössä, vaan pätkii Porin ja Haapamäen sekä Savonlinnan Laitaatsillan kohdalla. Jos nämä pätkivät osuudet kunnostettaisiin, olisi Suomella käytössä tavaraliikenteelle ja huoltovarmuudelle uusi päärata. Tavaraliikennettä tälle radalle siirrettäessä saataisiin myös nopeutettua henkilöliikennettä muilla ratayhteyksillä.
Valitettavasti tämä kehärata ei sisälly valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan, vaikka suunnitelmassa tunnustetaan Jyväskylän ja Pieksämäen välisen osuuden peruskunnostustarve. Näkisin kuitenkin, että tätä suunnitelmaa pitäisi nyt Venäjän hyökkäyssodan ja huoltovarmuuden kohonneen merkityksen takia tarkastella uudelleen. Pitkien etäisyyksien maana tarvitsemme useita vaihtoehtoisia reittejä niin tavara- kuin henkilöliikenteellekin.
Suomi on viennin ja tuonnin suhteen täysin meriliikenteen varassa. Jos kehärata otettaisiin kokonaan käyttöön, saisimme hyödynnettyä myös läntisten Suomen satamien potentiaalin. Rauman, Porin, Kaskisten ja Vaasan satamat toimisivat porttina länteen. Läntisen Suomen satamilla on vapaata meritilaa ilman Helsingin edustan risteävän meriliikenteen riskejä.
Puolustusvoimien kannalta kehärata on erityisen tärkeä, sillä radan varrella sijaitsee Niinisalon varuskunnan Pohjankankaan harjoitusalue. Tänä vuonna siellä on järjestetty kansainvälisiä harjoituksia ja Nato-jäsenyyden myötä yhteisten harjoitusten määrä varmasti kasvaa. Raskas kalusto liikkuu parhaiten kiskoja pitkin. Parkanon ja Niinisalon välistä osuutta onkin kunnostettu ja vahvistettu ja yhteysvälillä on kulkenut Puolustusvoimien kalustoa molempiin suuntiin.
Olen jättänyt talousarvioaloitteen Suomen kehäradan valmistelutöitä varten. Aloitteen allekirjoitti usea kansanedustaja yli puoluerajojen. Jätin myös liikenne- ja viestintäministerille vastattavaksi kirjallisen kysymyksen liittyen kehäradan merkitykseen huoltovarmuusnäkökulmasta. Toivon, että asialle löytyy laajempaa kannatusta yli puolue- ja maakuntarajojen.
marras 15, 2022
Testamentteja käsittelevä laki perintökaaresta on yli 50 vuotta vanha ja se kaipaa uudistamista. Keskeinen ongelma nykylaissa on, että testamentin säilyttäminen on tekijän itsensä vastuulla ja testamentin löytyminen riippuu osin sattumasta tai jopa perillisten hyväntahtoisuudesta. Testamentteja saatetaan säilyttää piirongin laatikossa tai patjan alla. Nykykäytäntö tekee myös testamenttien väärentämisestä liian helppoa. Julkisuudessa on nyt yhtä tällaista tapausta puitukin.
Testamenttimenettelyä voisi selkeyttää, jos testamentti pitäisi tehdä kirjallisena Digi- ja väestötietovirastolle eli kansan kielellä maistraattiin. Näin toimitaan avioehtojenkin kohdalla. Tällöin maistraatin tehtäväksi jäisi selvittää tekijän oikeustoimikelpoisuus ja myös todistaminen hoituisi viran puolesta. Olen tehnyt tästä aiheesta lakialoitteen, jolle toivon menestystä.
Erilaisia perinnönjakoon liittyviä moitekanteita käsitellään vuosittain käräjäoikeuksissa noin sata. Niiden määrä todennäköisesti tulee kasvamaan, koska elinikä nousee ja myös avioerojen ja uusioperheiden määrä on kasvussa. Lakimuutoksella pystyttäisiin vähentämään näitä hyvinkin riitaisia perinnönjakoon liittyviä oikeuskäsittelyjä. Oikeuslaitoksemme ovat ruuhkautuneet ja aliresursoidut, joten kaikki helpotusta tuovat toimet on otettava käyttöön.
Siirtymä uuteen käytäntöön ei varmasti ole ongelmaton, sillä testamentteja on ehkä tehty elämän loppuvaiheessa, jolloin ei ole aikaa aloittaa prosessia maistraatin kanssa. Toisaalta lakimuutos ehkä kannustaisi tekemään testamentteja ajoissa. Ei avioehtojakaan tehdä siinä vaiheessa kuin ero on jo varma.
Testamenttimenettelyn uudistaminen on ollut ajoittain esillä jo vuosikausia, mutta oikeusministeriössä ei ole vielä ryhdytty tarvittaviin toimiin. Toivon, että asiaan saadaan tarvittava parannus viimeistään seuraavalla vaalikaudella.
marras 14, 2022
Vuoden 2023 talousarvioesityksessä leikataan yli 100 miljoonaa euroa perusväylänpidosta. Tämä on aivan väärä leikkauskohde tilanteessa, jossa tiestömme korjausvelka kasvaa ja kohonneiden kustannusten takia samalla rahamäärällä saadaan kunnostettua vähemmän tietä kuin vielä vuosi sitten. Lisäksi tiedetään, että väylien kunnostaminen maksaa sitä vähemmän mitä aikaisemmassa vaiheessa kunnostustoimia tehdään.
Liikennepolitiikassa suurimman huomion saavat yleensä suuret väylät ja ratahankkeet. Olen pyrkinyt pitämään eduskunnassa myös alemman tieverkon merkitystä esillä. Alempi tieverkko on tärkeä huoltovarmuuden ja omavaraisuuden kannalta välttämättömälle maa- ja metsätalouden elinvoimalle.
Ilokseni sain huomata, että alkusyksyllä valmistuivat Pomarkun ja Lavian välisen maantie 2600:n päällystetyöt. Olen eduskuntakaudellani tehnyt parikin kertaa talousarvioaloitteen tämän tieosuuden kunnostamisesta. Aiemmin tietä oli jo päällystetty kuuden kilometrin verran alueella sijaitsevien Saarinevan ja Tienevan uusien turvetuotantoalueiden kuljetusten vuoksi.
Eduskunnassa äänestetään joka syksy monenlaisista edustajien ehdottamista tiehankkeista. Vaikka suurin osa etenkin opposition edustajien esityksistä kaatuu hallituspuolueiden äänin, on näitä aloitteita tärkeä tehdä ja on tärkeää pitää esillä kunnossapitoa tarvitsevia tieosuuksia. Toivon, että myös muuta Satakunnan alempaa kunnostusta kaipaavaa tieverkkoa päästään lähivuosina korjaamaan.
elo 12, 2021
Satakunta on perinteisesti vahva vientimaakunta. Maakuntamme väestö on neljä prosenttia koko Suomen asukasluvusta, mutta vientimme kattaa jopa seitsemän prosenttia koko maan viennistä. Tilanne on hyvä, mutta sitä voisi parantaa entisestään esimerkiksi ratayhteyksiä kehittämällä.
Hallitusohjelmassa yhtenä keinona vähentää päästöjä on tavara- ja henkilöliikenteen lisääminen käytöstä poistetuilla ja vähäliikenteisillä radoilla. Yksi tällainen on niin sanottu Haapamäen rata, jota kautta avautuu reitti Porista Haapamäen ja Jyväskylän kautta Parikkalaan. Ratayhteys voitaisiin palauttaa suhteellisin pienin kustannuksin. Tiedämme, että Pori-Haapamäki-välin palauttaminen maksaisi noin 360 miljoonaa.
Kehärata yhdistäisi Porin sataman itärajalle ja sieltä aina Kiinaan saakka. Tämä tarjoaisi huikeita mahdollisuuksia maailmankaupalle ja nostaisi Porin sataman asemaa Suomen yhtenä tärkeimmistä satamista. Suomen ja Venäjän raideleveydet ovat yhtenevät, mikä helpottaa siirtymää maasta toiseen.
Tavaraliikenteessä on monia pullonkauloja. Keväällä näimme, miten Suezin kanavan tukkinut laiva pysäytti maailmankaupan. Vaihtoehtoisia reittejä pitää olla. EU:n uusi ilmastostrategia tuo meriliikenteen päästökaupan piiriin ja se nostaa Suomelle tärkeän laivaliikenteen kustannuksia. Ratahankkeisiin panostamalla olisi mahdollista saada EU:lta raidetukia. Saisimme siis takaisin sinne maksamiamme rahoja.
Kun kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa tehdään, edellyttää se siirtymää kumipyöriltä raiteille. On tärkeää, että tätä siirtymää tehdään muutenkin kuin vain pääkaupunkiseudun ehdoilla. Kehärata toisi elinvoimaa myös maakuntiin.
Tavaraliikenteen lisäksi kehäradasta hyötyisi myös henkilöliikenne. Satakunnan korkeakoulutkin voisivat saada osansa, jos tänne pääsisi useampaa reittiä ja helpommin myös muualta Suomea. Kehärata sujuvoittaisi kotimaanmatkailua muutenkin. Vierailut luontokohteissa ja pyöräily luontoreiteillä ovat nostaneet suosiota. Esimerkiksi Hämeenkankaalla oli viime vuonna 62000 kävijää.
Haapamäen ratayhteyden palauttaminen pitää olla yksi maakuntamme kärkihankkeista. Seuraavaksi täytyy selvittää, mitä mahdollisuuksia ja kokonaistaloudellisia vaikutuksia kehäradalla on. Näkisin, että tämä ratayhteys olisi suureksi eduksi Satakunnalle ja myös koko Suomelle.
Julkaistu Satakunnan viikossa 07/2021