kesä 7, 2021
Hallitus ajaa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta läpi. Uudistusta on perusteltu sote-menojen kasvulla. Tässä valossa onkin merkillepantavaa, että hallituksen sote-uudistus ei näytä vähentävän kustannuksia. Tiettyjä kertaluonteisia muutoskustannuksia on aliarvioitu ja palkkaharmonisointi tuo pysyviä uusia kustannuksia. Aikaisemman hallituksen oli tarkoitus uudistuksella säästää kolme miljardia. Nyt kustannukset on arvioitu 3-4 miljardiksi, mutta todennäköisesti summa on suurempi. Rahaa tarvitaan esimerkiksi digitalisaatioon, mutta se etenee joka tapauksessa ilman sote-uudistustakin.
Sote-palvelut maksavat. Se on selvää. Kaikki hoitoa tarvitsevat on hoidettava. Rahaa ei saa seinästä, vaan se otetaan veronmaksajilta joko veroina tai lainana, jolloin sen maksavat lapsemme. Julkinen sektori on jo nyt velkaantuneempi kuin koskaan. Veronkorotuksia on väläytelty ja on luultavaa, että veroaste kokonaisuudessaan nousee, jos maakuntien verotusoikeus toteutuu. Tähän vielä päälle edessä olevat EU-tason uudet verot ja maksut.
Sote-uudistuksessa ongelmana rahoituksen lisäksi on sekin, että uudistus ei huomioi alueiden moninaisuutta. Meillä Satakunnassa nykyjärjestelmä ei vaatisi suuria muutoksia. Kunnat tekevät monin paikoin yhteistyötä keskenään. Miksi luoda kokonaan uusi järjestelmä, jos vanhan päälle voisi rakentaa ja vanhaa voisi kehittää pienemmin kustannuksin? Nyt ollaan ottamassa hyppyä tuntemattomaan.
Tiedämme, että johtajuusvajeen takia organisaatio voi menettää jopa kymmenen prosenttia liikevaihdosta. Ongelmaa on erityisesti julkisella puolella, jossa ei ole yksityisen sektorin tapaan kannustimia tehdä tehostavia muutoksia. Johtajuuteen panostaminen on aivan avainasemassa, kun sote-palveluissa halutaan säästöjä.
Sote-järjestelmän palvelukenttä kaipaa parempaa koordinaatiota. Julkinen valta, kolmas sektori, seurakunnat ja yhteisötalouden toimijat on saatava toimimaan nykyistä paremmin toistensa kanssa. Päällekkäisestä työstä on päästävä eroon.
Jos uudistus menee läpi, päätetään sote-asioista jatkossa maakuntatasolla. Nykyisiltä kuntapäättäjiltä katoaa tehtäväkentästä noin puolet ja kuntaverosta poistuu 13,26 prosenttiyksikköä. Tämä rahoitusvaje tulee hankaloittamaan kunnan jäljelle jäävistä tehtävistä suoriutumista ja se tulee näkymään muun muassa sivistystoimessa ja varhaiskasvatuksessa.
On ollut hyvä, että sote-palveluista ovat vastanneet kuntapäättäjät. Tämä on varmistanut läheisyysperiaatteen toteutumisen. Tästä olisi pidettävä kiinni myös jatkossa. Kehitetään sote-palveluita mieluiten nykymallin pohjalta.
touko 18, 2021
Eduskunta tekee tänään vaalikautensa kenties merkittävimmän päätöksen, kun äänestetään EU:n omien varojen järjestelmästä, johon on linkitetty yhteen EU:n niin sanottu elpymisväline, jolla on tarkoitus elvyttää koronasta kärsineitä maita. Elpymisväline on viimeisen vuoden aikana ollut yksi keskeisimpiä poliittisia asiakokonaisuuksia. Yritän tässä kirjoituksessa valaista, että miksi näin on ja miksi äänestän tänään paketin hylkäämisen puolesta.
Itsenäisyys ja oikeusperusta
Suomi lunasti aikanaan itsenäisyytensä kalliisti. Selvisimme sotavuosista ja sodan käynyt polvi vielä onnistui rakentamaan meille hyvinvointivaltion. Itsenäisyyttä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Itä-Euroopassa tiedetään, millaista elämä on, kun oman maan asioista päätetään muualla. Sellaista järjestelmää nyt luodaan. Valtaa siirretään pois. Sitä ehkä tehdään demokraattisesti eduskunnan enemmistön turvin, mutta pala palalta päätösvaltaamme siirretään muualle.
Suomessa on pidetty kiinni siitä, että solmituista sopimuksista pidetään kiinni. Me myös maksoimme kunnialla sotakorvauksemme. Olemme lainkuuliaista ja luotettavaa kansaa. Nyt olemme yhteisössä, joka toistuvasti venyttää ja uudelleentulkitsee sopimuksiaan. EU:n perussopimuksen artikla 123 rajaa keskuspankkien oikeutta myöntää jäsenvaltioille rahoitusta. Artikla 125 kieltää tulonsiirrot toisten jäsenmaiden hyväksi. Artiklan 310 mukaan EU:n budjetin rahoittaminen lainalla on kiellettyä. Osassa näistä on lipsuttu jo aikaisempien tukipakettien kohdalla.
On pienten valtioiden etu, että EU pitäisi kiinni omista sopimuksistaan ja periaatteistaan. Nyt näin ei ole ja osa EU-maista avoimesti haluaa legitimoida uudelleentulkinnat ja uudet käytännöt. Elpymisvälineen hyväksymisellä halutaan tehdä pysyvät muutokset ja tulkintatavat perussopimuksen mielestäni hyvin yksiselitteisiin kirjauksiin.
Paketin elvyttävä vaikutus?
Elpymisväline synnytettiin nimellisesti koronaepidemian takia. Kuitenkin vain noin 30 prosenttia paketin rahanjakokriteereistä liittyy suoraan epidemiasta johtuviin kuluihin. Loput kriteereistä liittyvät valtioiden jo ennen koronaa vallinneisiin talouslukuihin. Ongelmat olivat siis olemassa jo ennen, kun kukaan oli COVID19-viruksesta kuullutkaan. Epidemialla korkeintaan nopeutettiin tukipaketin prosessia.
Me Perussuomalaiset emme vastusta elvyttämistä sinänsä ja hyväksymme, että koronan takia lainarahalla on tuettu niin yksityistä kuin julkistakin sektoria. Huomioitava on tietysti, että kunnille on annettu noin miljardi ylimääräistä ja yrityksiä on tuettu liian vähän. Yritystukien kriteerit ovat olleet liian tiukat ja tukia on jaettu väärässä järjestyksessä. Yksityiseltä sektorilta otetaan rahat myös julkisen sektorin pyörittämiseen. Yritysten kaatuminen ja yksityisen sektorin vaikeudet vaikuttavat meihin kaikkiin.
Elvytystä siis tarvitaan ja sitä on syytä kannattaa. Elpymispakettia ei kuitenkaan voi elpymisellä perustella. Nyt otetaan velkarahaa ja pistetään sitä vihreään siirtymään, digitalisaatioon ja sosiaali- ja terveyshuollon palveluiden varmistamiseen. Tärkeitä kohteita kieltämättä. Kyllä rahalle aina käyttöä löytyy. Ovatko nämä kuitenkaan parhaita mahdollisia käyttökohteita? Ja miksi rahanjakokohteet on päätetty ennen kuin pakettia on edes hyväksytty? Maksu- ja saanto-osuutemmekin voi vielä muuttua.
Elpymispakettia on puolusteltu niin sanotulla vivuttamisella, jossa velkarahalla tavoitellaan voittoja: voittojen odotetaan olevan suuremmat kuin velanhoitoon menevät kulut. On sanottu, että vivutuksella olisi mahdollista saada jopa yhdeksänkertainen hyöty. Uskokoon, ken tahtoo. Suomi voisi vivuttaa kansallisesti koko sillä noin seitsemällä miljardillla, jotka elpymisvälineeseen nyt laitetaan. Italian ja muiden maiden talouksien vivuttaminen ei meitä hyödytä.
Taloustieteilijä Juha Tervala on sanonut ja asiantuntijalausunnossaan todennut, että EU:n elpymisväline voi olla jopa haitallinen Suomen taloudelle, koska sillä elvytetään Etelä- ja Itä-Eurooppaa Pohjois- ja Länsi-Euroopan kustannuksella. Vientimme nettosaajamaihin on niin pientä, ettei näiden maiden elpyminen vaikuta meidän talouteemme.
Inflaatio ja ylikuumeneva talous
Elvytyspaketti ja yhteisvastuu ovat ongelmallisia velan suhteen. Suomi on nyt velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Aikanaan on sanottu, että jos maan velka ylittää 80% BKT:sta niin maa ei pysty koskaan maksamaan velkojaan pois. Monessa maassa julkinen velka on jo yli 100 % BKT:sta. Meillä on tuohon vielä onneksi matkaa, mutta suunta on huolestuttava.. Myös yksityinen sektori on velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Viime vuonna yksityisen sektorin velkasuhde oli 131 % käytettävissä olevista tuloista. Velan lisäksi meillä on yli 100 miljardin euron piilotetut yhteiseurooppalaiset vastuut.
Nyt rahaa painetaan jatkuvasti lisää ja annetaan matalailla koroilla käytettäväksi. On vaarana, että talous ylikuumenee. Inflaation riski on todellinen. Uusimman tiedon mukaan inflaatio oli huhtikuussa 2,1 %. Inflaatiopiikki on edessä, kun koronarokotukset saadaan hoidettua. Jos inflaatio lähtee kunnolla nousuun, niin lähtevät myös korot. Suomella on kokemusta siitä, miten inflaatio on räjähtänyt käsiin. Edellisillä kerroilla julkinen ja yksityinen sektorimme ei tosin ollut niin velkaantunut kuin nyt. Tässä tilanteessa ei missään nimessä pitäisi lähteä yhteisvastuulliseen taloudelliseen taakanjakoon. Sitä taloutemme ei tulisi kestämään.
Tukipaketin eduskuntakäsittely
Meitä Perussuomalaisia on syytetty siitä, että pitkitimme asian eduskuntakäsittelyä pitämällä puheenvuoroja läpi yön. Tällaisten syytösten esittäjät eivät ehkä ole sisäistäneet asian tärkeyttä ja merkitystä. Perustuslakivaliokunta määräsi kahden kolmasosan äänestysmenettelyn siksi, että paketin hyväksyminen muuttaa unionin taloudenhoidollisia periaatteita merkittävällä tavalla ja vaikuttaa eduskunnan budjettisuvereniteettiin. Näistä ovat puhuneet monet valiokunnan kuulemat asiantuntijat kuten Peter Nyberg, Päivi Leino-Sandberg ja Tuomas Malinen.
Miten elpymisväline siis muuttaa EU:n taloudenhoidollisia periaatteita ja vaikuttaa Suomen budjettisuvereniteettiin? Ensinnäkin se rikkoo perussopimuksia kuten ylhäällä kirjoitin: EU:n ei pidä rahoittaa toimintaansa velalla eikä jäsenmaiden pidä vastata toistensa veloista. Budjettisuvereniteettia paketti rajoittaa, koska pakettin velat maksetaan vasta vuonna 2058. Moniko nykyisistä päättäjistä istuu silloin eduskunnassa? Paketti sitoo tulevien hallitusten ja eduskuntien käsiä.
Moraalikato ja liittovaltio
Pohjimmiltaan merkittävin paketin ongelma on niin sanottu moraalikato. Euroalueessa on valtioita, joissa harmaa talous ja korruptio rehottavat ja jotka ovat kroonisessa taloudellisessa kriisissä. Näillä mailla ei ole kannustimia pistää asioitaan kuntoon, kun EU kerta toisensa jälkeen tulee tukipaketeilla paikkaamaan niiden alijäämiä. Miksi pistää talouden rakenteita kuntoon, jos aina saa apua? Moraalikadosta ja sen ylläpitämisestä on mielestäni keskusteltu aivan liian vähän ja tukipaketin puolustajat eivät vaikuta tätä epäkohtaa käsittävän.
Elpymisväline on vain askel, jolla EU:sta tehdään tulonsiirto-, fiskaali- ja velkaunioni. Tukipaketti olisi tarvittu ilman koronaakin, sillä osa euromaista on hoitanut talouttaan huonosti, ja ne eivät selviä eurovaluutassa ilman muiden maiden tukea.
Euroopassa keskustellaan siitä, miten tukipaketti avaa tien pysyville tulonsiirtojärjestelmille. Tästä ovat vuoden aikana puhuneet avoimesti EKP:n puheenjohtaja Christine Lagarde, Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja nyt viimeisimpänä Italian pääministeri Mario Draghi. Jostain ihmeen syystä Marinin hallitus uskottelee itselleen ja suomalaisille, että paketti on tarkkarajainen ja kertaluonteinen. Tällaista näkemystä tukevilla valtiovarainvaliokunnan lausumilla myös Kokoomuksen enemmistö on saatu paketin taakse ja näin kahden kolmasosan äänten enemmistö on taattu.
Elpymisvälineen hyväksyminen on liittovaltiokehityksen hyväksymistä ja edistämistä. Muuta ei pidä väittää. Sitä kehitystä saa myös kannattaa. Se on poliittinen linjaus siinä, missä liittovaltiokehityksen vastustaminenkin. Suomessa vain muutama poliitikko on avoimesti tämän kehityksen kannalla. Suurin osa puheissa vastustaa, mutta teoillaan edistää kehitystä.
Liittovaltiokehityksessä entistä vähemmän asioita päätetään Helsingissä ja entistä enemmän Suomea koskevia päätöksiä tekevät yhteiseurooppalaiset päättäjät, joilla ei ole tietoa Suomen oloista. EU:n läheisyysperiaatteesta on silloin entistä vaikeampaa pitää kiinni.
EU:lle jo suunnitellaan verotusoikeutta. Rahaa siirrettäisiin kehittyneimmiltä valtioilta taloutensa huonosti hoitaneille maille. Liittovaltio olisi tulonsiirtounioni, jossa suomalaisilla on maksajan rooli. Omien kansalaistemme elintaso laskisi, kun liittovaltion tasolla unionin välisiä elintasoeroja tasattaisiin. Joku nämä tukipaketit ennemmin tai myöhemmin maksaa.
Olisiko meidän parempi elää liittovaltiossa kuin itsenäisenä Suomena? Oma kantani ja toiveeni on, että järki voittaisi ja saisimme jättää esi-isiemme ja äitiemme lunastaman perinnön ja itsenäisen Suomen myös jälkipolvillemme. Me Perussuomaliset rakastamme Suomea ja suomalaisia ja emme hyväksy elpymisvälinettä.
Tämä teksti on tiivistelmä eduskunnassa EU:n omien varojen järjestelmän eduskuntakäsittelyn aikana pitämistäni puheista.
maalis 22, 2021
Elvytystä tehdään nyt kaikkialla. Yhdysvalloissa elvytetään 1900 miljardilla dollarilla. Saksassa on luovuttu perustuslaillisesta velkajarrusta ja siellä elvytetään 350 miljardilla eurolla. Jos mukaan lasketaan epäsuora tuki eli valtion takaamat lainat, on Saksan elvytys jopa 1250 miljardia.
Nämä maat elvyttävät siis kansallisesti. On arvioitu, että USA:n ja Saksan elvytys tulee näkymään myös meidän taloudessamme. Suomen viennistä melkein neljännes menee Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Voidaankin hyvin vetää johtopäätös, että näillä tukipaketilla on suurempi vaikutus viennillemme kuin EU:n elpymisvälineellä.
Keskuspankit niin USA:ssa kuin meillä Euroopassakin ostavat nyt valtioiden velkakirjoja. EKP on luvannut nostaa myös valtiolainojen ostoja yhä kiihtyvällä tahdilla PEPP-ohjelman (1850 miljardin koronaohjelma) alaisuudessa. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että keskuspankit printtaavat rahaa niin paljon kuin tarvetta on. Lainaa saavat käytännössä kaikki maat. Saksan kaltaisille maille laina on miinuskorkoista ja velkaantuneimmillekin maille korko on hyvin maltillinen.
Tätä taustaa vasten puhe elpymisvälineen välttämättömyydestä onkin hyvin erikoista. Varsinkin kun tiedämme, että vain 30 % paketista määräytyy suoraan koronasta johtuvista talousluvuista. Tämä ei ole koronatukipaketti, vaikka sellaisena siitä on puhuttu. Olemassa oleva tilanne ei vaadi minkään sortin yhteisvastuuta. Jokainen maa voi halutessaan lahjoittaa tai lainoittaa maita niin paljon kuin rahkeissa on varaa. Ja kuten yllä on kerrottu, maat saavat myös tarpeisiinsa edullista rahoitusta keskuspankeilta. Tukipaketti on kaiken lisäksi aivan liian pieni todelliseen elvyttämiseen. Pelkästään Italia tarvitsee omaan elpymiseensä 750 miljardin paketin. Onkin selvää, että elpymisväline ei jää kertaluontoiseksi.
Kaikesta tästä on syytä nostaa kysymys, mihin oikeasti elpymisvälinettä tarvitaan? Miksi meidän pitää maksaa 2.7 miljardista eurosta n. 7 miljardia? Samalla 7 miljardin euromäärällä elvyttäessämme omia yrityksiämme saisimme suoran hyödyn. Summana se olisi jo sitä suuruusluokkaa, jolla olisi elvytyksen kannalta aitoa painoarvoa maallemme.
Miksi tätä keskustelua tukipaketista käydään? Miksi olemme mukana kynsin ja hampain, vaikka järki ja faktat sanovat aivan muuta? Jos nyt lähdemme mukaan näillä ehdoilla elvytysvälineeseen, tarkoittaa se sitä, että emme pääse siitä enää pois. Olemme silloin mukana taakanjakounionissa. Me annamme budjettivallan pois omista käsistämme. Syntyy tilanne, jossa on ns. isännätöntä rahaa, jota jaetaan holtittomasti. Elpymisväline lisää EU:n moraalikatoa ja vähentää EU-maiden sisäistä luottamusta. Nettomaksajat eivät loputtomasti voi olla tukemassa talouttaan huonosti hoitaneita maita.
Elpymisvälineen tuoma uusi tilanne johtaa siihen, että erilaisilla veroilla ja korotetuilla maksuilla tullaan kattamaan kustannuksia. Siirrämme myös askel askeleelta verotusoikeuden EU:lle. Väistämätön loppupäätelmä on, että elpymisvälineen avulla meidät huijataan mukaan yhä syvempään EU:n integraatioon eli liittovaltioon. Sitä tämä kaikki tarkoittaa, ja nyt tänä keväänä on kysymys -ei niinkään koronasta tai solidaarisuudesta- vaan Suomen itsenäisyydestä.
maalis 8, 2021
Suomi haluaa olla maailmassa edelläkävijä ilmastotavoitteissa. Tavoitteenamme on olla hiilineutraali vuonna 2035. Ruotsissa tavoite on 2045, EU:ssa 2050 ja Kiinassa 2060. Voidaan kysyä, onko aikataulu realistinen ja järkevä? Tavoitteen toteuttamiseksi on esitetty muun muassa autokannan nopeaa uusimista sähköautoilla ja jättimäisiä veronkorotuksia polttoaineiden hintoihin. Toimivia aloja ajetaan alas ja tuotantoa siirtyy ulkomaille.
Me hengitämme jo nyt maailman puhtainta ilmaa. Meidän osuutemme päästöistä on promillen tasoa. Hankalaksi asian tekee se, että ilmakehä on yhteinen. Jos rajan takana kuormitus on meihin verrattuna moninkertainen se vaikuttaa meihin ja toisin päin. Me emme kykene kuin mitättömällä osalla puhdistamaan esimerkiksi Venäjän päästöjä. Pienen matkan (1200km) päässä oleva puolalainen hiilivoimala saastuttaa monta kymmentä kertaa enemmän kuin Hanasaaren voimalaitos. Maailmalla terästehtaat saastuttavat keskimäärin kolme kertaa enemmän kuin meillä täällä Suomessa. Kuparin jalostus EU:n ulkopuolella saastuttaa viisi kertaa enemmän kuin meillä. Saksan hiilivoimalat saastuttavat yhteistä ilmaamme monikymmenkertaisesti enemmän kuin mitä turve meillä.
Tuulivoiman ja aurinkovoiman käyttöasteet maailman sähköntuotannossa ovat marginaalisia. Nykytilanteessa ja tavoitteissa on uhkana, että muu Eurooppa ja maailma hyödyntää meitä, käyttää maatamme koelaboratoriona. Näkisinkin että meidän päättäjien pitäisi ennemminkin keskittyä kertomaan, mitä me olemme jo tehneet ja saaneet aikaan sekä kertoa, miten muutkin maat voisivat laskea päästöjään. Samalla, kun ostamme ulkomaisia tuotteita vaikkapa Kiinasta, lisäämme koko maailman päästöjä. Siksi suomalainen tuote on aina ilmastoteko. Kyse on myös eettisyydestä ja ihmisoikeuksista.
Uusia innovaatioita pitää kehittää ja me voimme olla maailman johtava maa uusissa ulostuloissa, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Turpeen nopeutettu alasajo on räikeä esimerkki. Yrittäjät ovat vuosia kehittäneet turvetuotantoa turvalliseksi ja toimivaksi tuotantoalaksi. Päättäjät ajavat alan alas taitamattomien päätösten vuoksi seurauksista välittämättä. Törkeintä on, että asia tapahtuu ilmoitusluonteisesti. Ruotsissa turvetuotantoon suhtaudutaan aivan toisin. Siellä turve kelpuutetaan vihreän sähköntuotannon sertifikaattiin
Pelkona on, että turpeen lisäksi toinen meille välttämätön ja kansantaloudellisesti merkittävä ala, metsätalous, saattaa joutua samankaltaisten rajoitusten uhriksi. Ministerin suulla olemme kuulleet, että metsäsektori kuuluu kansallisen päätöksenteon piiriin. Onko todella niin? EU:n direktiivit nakertavat myös tätä alaa ja samalla poliittinen ilmapiiri on epäselvää. 80 miljoonaa hakkuukuutiota ei ole ylimitoitettua.
Meidän roolimme Euroopan hiilinieluna ei voi olla sellaista, että metsiä hoitavat metsänomistajat eivät saisi mitään hyötyä tekemästään työstä. Keskustelun alla on jonkin aikaa ollut, että valtio voisi osallistua myös kompensaatioon metsien hoitajille. Metsänomistajat tekevät kaiken aikaa työtä, joka kasvattaa hiilinieluja. On hienoa, että ministeri Leppä on julkisuudessa ilmoittanut, että metsänomistajan pitää hyötyä tekemästään työstä. Kompensaatio tästä työstä olisi oikeudenmukaista. Ministeri Leppä on myös ilmaissut, että Brysselin päässä ei tiedetä, miten metsät meillä hoidetaan ja mitä metsät meille merkitsevät niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisestikin.
Brysselissä ei ymmärretä, mitä kaikkea me olemme jo tehneet, ja täällä kotimaassa on samaa ongelmaa. Aina pitää tehdä lisää, vaikka olemme jo saavuttaneet paljon enemmän kuin moni muu maa. Siksi tätä ilmastopolitiikkaa ei käydä kestävillä argumenteilla, vaan ylimitoitetaan ja joudumme maksumiehiksi ja koekaniineiksi.
Metsäteollisuus tarvitsee kotimaista raaka-ainetta ja hakkuut on mahdollista mitoittaa niin, että raaka-ainetta saadaan hiilinielun kokoa vaarantamatta. Metsäteollisuuden tuotteita tarvitaan joka tapauksessa meillä ja muualla. Jos niitä ei tuoteta täällä, niitä tuotetaan enemmän jossain muualla. Jossain missä metsänhoito ei ole yhtä kestävällä tasolla.
EU:ssa LULUCF-asetuksella säädellään jäsenmaiden hiilinielujen tasoa. Tavoitetaso lasketaan vuosien 2000-2009 hakkuumääristä ja tämä asettaa Suomen huonoon asemaan. Tuona aikana Suomessa hakkuut olivat muun muassa taloudellisen taantuman vuoksi normaalia alhaisemmat. Ruotsissa hakkuumäärät olivat tuolloin suuret, joten Ruotsi hyötyy asetuksesta.
Metsäsektori on ollut ja on tulevaisuudessakin Suomen hyvinvoinnin kivijalka. Vaarana on, että taitamattomalla päätöksenteolla ja ylimitoitetuilla tavoitteilla metsäteollisuudelle käy vielä samalla tavalla kuin turvetuotannolle.
Suomi ei voi näillä yltiöpäisillä tavoitteilla ja toimilla pelastaa maailmaa ja ehkäistä ilmastonmuutosta.
marras 21, 2020
Marinin hallitus ajaa alas turpeen polttoa nopeutetussa aikataulussa. Hallitusohjelmassa tavoitellaan, että turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Syksyn budjettiriihessä tehtiin päätös kaksinkertaistaa turpeen verotus. Tämä johtaa arvion mukaan siihen, että energiaturpeen käyttö vähenee jopa 75 % nykyisestä jo vuoteen 2025 mennessä. Hallituksen alkuperäiseen tavoitteeseen oltaisiin päästy ilman korotustakin kiristyneen päästökaupan vuoksi.
Energian kulutuksen tarve ei kuitenkaan vähenny, vaan turpeen jättämä aukko pitää paikata jollain. Jo nyt vähennettyä turvetuotantoa on korvattu tuomalla ulkomailta puuhaketta poltettavaksi. Jatkossa olemme varmasti enemmän ulkomaisen hakkeen -tai jopa ulkomaisen turpeen- varassa. Suomi menettää omavaraisuuttaan ja tässä taloustilanteessa elintärkeitä työpaikkoja.
Energian tarve ei siis lopu, vaan todennäköisesti polttokattiloissa poltetaan jatkossakin jotain ja tämä aiheuttaa päästöjä. Ei ehkä niin paljon kuin turve, mutta pitää huomioida myös korjuusta ja kuljetuksesta aiheutuvat kustannukset. Yhdellä laivalastillisella puuhaketta tuotetaan energiaa yhdeksi vuorokaudeksi. Voidaan puuta saada suomalaisistakin metsistä, mutta samat tahot, jotka vaativat turvetta alas, vaativat usein myös hakkuiden vähentämistä. Yhtälö ei siis toimi. Hiilinielut vähenevät, kun puuta joudutaan hakkaamaan lisää.
Energiaturpeen hallitusohjelman kirjauksia nopeampi alasajo tulee erityisesti lämmöntuotossa aiheuttamaan hallitsemattomia ongelmia. Lisääntyvällä hakkeen tuonnilla joudutaan paikkaamaan kotimaista polttoturvetta, joka on parantanut puupolttoaineen käytettävyyttä ja vähentänyt kattiloiden huollontarvetta. Tämä tulee aiheuttamaan samalla suuria taloudellisia ongelmia erityisesti lämmitysenergian tuotannossa. Uudistettavat tuotantovälineet pitää sopeuttaa mm. hakkeella polttamiseen sopiviksi, sillä energiantuotantolaitosten on muutettava tekniikkaansa pelkästään puun polttoon soveltuvaksi esimerkiksi rikinsyöttölaitteisiin investoimalla.
Kansantaloudellisesti menetämme turvetuotannon myötä ison osan omavaraisuutta takaavasta, työllistävästä ja toimivasta sekä maailman mittakaavassa hyvin hoidetusta toimialasta. Useat seutukunnat ovat riippuvaisia turpeentuotannosta ja siihen liittyvistä tuotantoketjuista. Puhutaan tuhansista työpaikoista. Suora työllistävä vaikutus on 2400 ja välillinen 4200 henkilötyövuotta (vuonna 2018). Määrä on jo laskenut huimasti tällä vuosituhannella.
Omavaraisuutta turpeentuotannon alasajo nakertaa. Olisiko kriisitilanteessa edes mahdollista käynnistää tuotantoa uudelleen, kun koneet on kenties myyty ulkomaille, jossa turpeeseen ei suhtauduta niin kielteisesti? Käytännössä vaarana on, että päästöt vain siirtyvät meiltä muille.
Turpeentuotannon väheneminen vaikuttaa muuhunkin kuin polttoturpeeseen. Soiltamme nostetaan myös kasvuturvetta, joka irtoaa suon pintakerroksista. Kasvuturpeessa kasvavat kotimaiset puutarhatuotteet ja puuntaimet. Kauppapuutarhaliiton kyselyn mukaan jopa yhdeksän kymmenestä puutarhayrittäjästä lopettaa toimintansa, jos kasvuturvetta ei olisi saatavilla. Kaupoista häviäisivät kotimaiset kurkut, tomaatit ja salaatit. Ilmastolle elintärkeä suomalainen metsänhoitokin kärsisi, sillä kasvuturpeessa istutetaan puiden taimet, 150 miljoonaa vuosittain. Kasvuturpeelle ei ole vielä järkevää korvaajaa. Ulkomailta voidaan hakea esimerkiksi kookoskuitua tai kivivillaa, mutta onko järkevää turvautua ulkomaiseen vaihtoehtoon? Kotimaisista vaihtoehdoista rahkasammal osoittaa potentiaalia, mutta sekään ei kasvuturvetta pysty kokonaan korvaamaan.
Kolmas tärkeä käyttökohde turpeelle on kuiviketurve, jota käytetään muun muassa kotieläintuotannossa. Kuiviketurve on antibakteerista, edullista, kosteutta imevää ja helposti saatavilla olevaa. Ilman kuiviketta, joutuisimme turvautumaan enemmän antibiootteihin eläintuotannossa. Sitäkö haluamme?
Kuivikkeellekaan ei ole näköpiirissä ominaisuuksiltaan yhtä hyvää vaihtoehtoa. Turvallinen ja antibioottivapaa elintarviketuotanto parantaa merkittävästi myös elintarviketeollisuuden kilpailukykyä ja luo samalla vientiä tuotteille, jotka me osaamme tuottaa turvallisemmin kuin kilpailijamaat.
Turve on tärkeää myös aktiivihiilen tuotannossa. Vapo avasi juuri Ilomansiin aktiivihiiltä tuottavan tehtaan ja uusia suunnitellaan. Vaikka vain pieni osa nykyisistä turvetuotantoalueista soveltuu aktiivihiilen tuotantoon, on se merkittävä alueellinen työllistäjä ja tärkeä vientituote.
Lisäksi turvetta käytetään eristelevyjen valmistuksessa ja jopa vaateiden ja kosmetiikan raaka-aineina.
Kasvuturvetta ja kuiviketurvetta voidaan nostaa suolta ilman että kajotaan suon syvimpiin kerroksiin, josta energiaturvetta saadaan. Näitä suon pintakerroksia saadaan energiaturpeen noston sivutuotteena. Tässä on jonkin verran alueellisia eroja: joiltain soilta nostetaan pääasiassa energiaturvetta ja toisilta kasvuturvetta ja kuiviketta. Soilta nostetettava turve on nykyään 90 prosenttisesti energiaturvetta ja loput kasvuturvetta ja kuiviketta. Nopea alasajo vaikeuttaa siirtymää. Kun energiaturve ajetaan alas ja lopulta jätetään nostamatta, on joka tapauksessa uhkana, että kasvuturpeen ja kuivikkeen noston kustannukset kasvavat ja se näkyy tietysti kuluttajien kukkarossa. Vaarana on, että näitäkin tuodaan jatkossa enemmän ulkomailta, jossa tuotanto on halvempaa.
Hallitus on asettanut keväällä 2020 työryhmän, jonka tarkoitus on etsiä vaihtoehtoja turpeelle ja pohtia miten turvetta voitaisiin käyttää polton sijaan korkeamman jalostusasteen innovatiivisiin tuotteisiin. Työryhmä ei ole vielä saanut raporttiaan valmiiksi. Päätökset turpeen käytön rajusta vähentämisestä on kuitenkin tehty. Tuntuu väärältä marssijärjestykseltä.
Oras Tynkkynen ja Kati Berninger ovat kirjoittaneet teoksen Nettopositiivisuus (2017). Nettopositiivisuuden mukaan liiketaloudessa on syytä pyrkiä toimenpiteisiin, joilla on enemmän hyviä kuin huonoja vaikutuksia. Nettopositiivisuusajattelu sopii mielestäni hyvin turvekeskusteluun. Turpeen poltolla on mittavat päästöt, mutta millaisia vaikutuksia polton rajulla vähentämisellä ja jopa kokonaan lopettamisella todella on? Niitä olen tässä kirjoituksessa pyrkinyt erittelemään.
Turpeeseen on suhtauduttu pitkään vihamielisesti. Sen tuotanto on haluttu ajaa väkisin alas eikä tämän alasajon kaikkia vaikutuksia ole edes alkeellisesti mietitty. Kyse ei ole pelkästään energiaturpeesta, vaan myös kasvuturvetta pidetään uhkana ilmastolle ja sen tuotantoa halutaan rajoittaa. Tällainen yksipuolinen suhtautuminen sopii hyvin huonosti nettopositiivisuuden ideaaliin. Turpeen tuotantoa ja sen käyttömahdollisuuksia pitää tarkastella kokonaisvaltaisesti. Ei vain pelkkien suorien päästöjen kautta.
Hallituksen päätöksistä tulevat kärsimään suoraan turvealalla toimivat yritykset ja työntekijät ja vähintään epäsuorasti kotieläimet, puutarha-ala ja ilmastovaikutuksetkin voidaan hyvin perustellusti kyseenalaistaa. Hallituksen päätöksillä kestävän kehityksen tiekartta ei tule toteutumaan, pikemminkin päinvastoin.
