fbpx

Sote-uudistus on hyppy tuntemattomaan

Hallitus ajaa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta läpi. Uudistusta on perusteltu sote-menojen kasvulla. Tässä valossa onkin merkillepantavaa, että hallituksen sote-uudistus ei näytä vähentävän kustannuksia. Tiettyjä kertaluonteisia muutoskustannuksia on aliarvioitu ja palkkaharmonisointi tuo pysyviä uusia kustannuksia. Aikaisemman hallituksen oli tarkoitus uudistuksella säästää kolme miljardia. Nyt kustannukset on arvioitu 3-4 miljardiksi, mutta todennäköisesti summa on suurempi. Rahaa tarvitaan esimerkiksi digitalisaatioon, mutta se etenee joka tapauksessa ilman sote-uudistustakin.

Sote-palvelut maksavat. Se on selvää. Kaikki hoitoa tarvitsevat on hoidettava. Rahaa ei saa seinästä, vaan se otetaan veronmaksajilta joko veroina tai lainana, jolloin sen maksavat lapsemme. Julkinen sektori on jo nyt velkaantuneempi kuin koskaan. Veronkorotuksia on väläytelty ja on luultavaa, että veroaste kokonaisuudessaan nousee, jos maakuntien verotusoikeus toteutuu. Tähän vielä päälle edessä olevat EU-tason uudet verot ja maksut.

Sote-uudistuksessa ongelmana rahoituksen lisäksi on sekin, että uudistus ei huomioi alueiden moninaisuutta. Meillä Satakunnassa nykyjärjestelmä ei vaatisi suuria muutoksia. Kunnat tekevät monin paikoin yhteistyötä keskenään. Miksi luoda kokonaan uusi järjestelmä, jos vanhan päälle voisi rakentaa ja vanhaa voisi kehittää pienemmin kustannuksin? Nyt ollaan ottamassa hyppyä tuntemattomaan.

Tiedämme, että johtajuusvajeen takia organisaatio voi menettää jopa kymmenen prosenttia liikevaihdosta. Ongelmaa on erityisesti julkisella puolella, jossa ei ole yksityisen sektorin tapaan kannustimia tehdä tehostavia muutoksia. Johtajuuteen panostaminen on aivan avainasemassa, kun sote-palveluissa halutaan säästöjä.

Sote-järjestelmän palvelukenttä kaipaa parempaa koordinaatiota. Julkinen valta, kolmas sektori, seurakunnat ja yhteisötalouden toimijat on saatava toimimaan nykyistä paremmin toistensa kanssa. Päällekkäisestä työstä on päästävä eroon.

Jos uudistus menee läpi, päätetään sote-asioista jatkossa maakuntatasolla. Nykyisiltä kuntapäättäjiltä katoaa tehtäväkentästä noin puolet ja kuntaverosta poistuu 13,26 prosenttiyksikköä. Tämä rahoitusvaje tulee hankaloittamaan kunnan jäljelle jäävistä tehtävistä suoriutumista ja se tulee näkymään muun muassa sivistystoimessa ja varhaiskasvatuksessa.

On ollut hyvä, että sote-palveluista ovat vastanneet kuntapäättäjät. Tämä on varmistanut läheisyysperiaatteen toteutumisen. Tästä olisi pidettävä kiinni myös jatkossa. Kehitetään sote-palveluita mieluiten nykymallin pohjalta.

Miksi en kannata EU:n elpymisvälinettä?

Eduskunta tekee tänään vaalikautensa kenties merkittävimmän päätöksen, kun äänestetään EU:n omien varojen järjestelmästä, johon on linkitetty yhteen EU:n niin sanottu elpymisväline, jolla on tarkoitus elvyttää koronasta kärsineitä maita. Elpymisväline on viimeisen vuoden aikana ollut yksi keskeisimpiä poliittisia asiakokonaisuuksia. Yritän tässä kirjoituksessa valaista, että miksi näin on ja miksi äänestän tänään paketin hylkäämisen puolesta.

Itsenäisyys ja oikeusperusta

Suomi lunasti aikanaan itsenäisyytensä kalliisti. Selvisimme sotavuosista ja sodan käynyt polvi vielä onnistui rakentamaan meille hyvinvointivaltion. Itsenäisyyttä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Itä-Euroopassa tiedetään, millaista elämä on, kun oman maan asioista päätetään muualla. Sellaista järjestelmää nyt luodaan. Valtaa siirretään pois. Sitä ehkä tehdään demokraattisesti eduskunnan enemmistön turvin, mutta pala palalta päätösvaltaamme siirretään muualle.

Suomessa on pidetty kiinni siitä, että solmituista sopimuksista pidetään kiinni. Me myös maksoimme kunnialla sotakorvauksemme. Olemme lainkuuliaista ja luotettavaa kansaa. Nyt olemme yhteisössä, joka toistuvasti venyttää ja uudelleentulkitsee sopimuksiaan. EU:n perussopimuksen artikla 123 rajaa keskuspankkien oikeutta myöntää jäsenvaltioille rahoitusta. Artikla 125 kieltää tulonsiirrot toisten jäsenmaiden hyväksi. Artiklan 310 mukaan EU:n budjetin rahoittaminen lainalla on kiellettyä. Osassa näistä on lipsuttu jo aikaisempien tukipakettien kohdalla.

On pienten valtioiden etu, että EU pitäisi kiinni omista sopimuksistaan ja periaatteistaan. Nyt näin ei ole ja osa EU-maista avoimesti haluaa legitimoida uudelleentulkinnat ja uudet käytännöt. Elpymisvälineen hyväksymisellä halutaan tehdä pysyvät muutokset ja tulkintatavat perussopimuksen mielestäni hyvin yksiselitteisiin kirjauksiin.

Paketin elvyttävä vaikutus?

Elpymisväline synnytettiin nimellisesti koronaepidemian takia. Kuitenkin vain noin 30 prosenttia paketin rahanjakokriteereistä liittyy suoraan epidemiasta johtuviin kuluihin. Loput kriteereistä liittyvät valtioiden jo ennen koronaa vallinneisiin talouslukuihin. Ongelmat olivat siis olemassa jo ennen, kun kukaan oli COVID19-viruksesta kuullutkaan. Epidemialla korkeintaan nopeutettiin tukipaketin prosessia.

Me Perussuomalaiset emme vastusta elvyttämistä sinänsä ja hyväksymme, että koronan takia lainarahalla on tuettu niin yksityistä kuin julkistakin sektoria. Huomioitava on tietysti, että kunnille on annettu noin miljardi ylimääräistä ja yrityksiä on tuettu liian vähän. Yritystukien kriteerit ovat olleet liian tiukat ja tukia on jaettu väärässä järjestyksessä. Yksityiseltä sektorilta otetaan rahat myös julkisen sektorin pyörittämiseen. Yritysten kaatuminen ja yksityisen sektorin vaikeudet vaikuttavat meihin kaikkiin.

Elvytystä siis tarvitaan ja sitä on syytä kannattaa. Elpymispakettia ei kuitenkaan voi elpymisellä perustella. Nyt otetaan velkarahaa ja pistetään sitä vihreään siirtymään, digitalisaatioon ja sosiaali- ja terveyshuollon palveluiden varmistamiseen. Tärkeitä kohteita kieltämättä. Kyllä rahalle aina käyttöä löytyy. Ovatko nämä kuitenkaan parhaita mahdollisia käyttökohteita? Ja miksi rahanjakokohteet on päätetty ennen kuin pakettia on edes hyväksytty? Maksu- ja saanto-osuutemmekin voi vielä muuttua.

Elpymispakettia on puolusteltu niin sanotulla vivuttamisella, jossa velkarahalla tavoitellaan voittoja: voittojen odotetaan olevan suuremmat kuin velanhoitoon menevät kulut. On sanottu, että vivutuksella olisi mahdollista saada jopa yhdeksänkertainen hyöty. Uskokoon, ken tahtoo. Suomi voisi vivuttaa kansallisesti koko sillä noin seitsemällä miljardillla, jotka elpymisvälineeseen nyt laitetaan. Italian ja muiden maiden talouksien vivuttaminen ei meitä hyödytä.

Taloustieteilijä Juha Tervala on sanonut ja asiantuntijalausunnossaan todennut, että EU:n elpymisväline voi olla jopa haitallinen Suomen taloudelle, koska sillä elvytetään Etelä- ja Itä-Eurooppaa Pohjois- ja Länsi-Euroopan kustannuksella. Vientimme nettosaajamaihin on niin pientä, ettei näiden maiden elpyminen vaikuta meidän talouteemme.

Inflaatio ja ylikuumeneva talous

Elvytyspaketti ja yhteisvastuu ovat ongelmallisia velan suhteen. Suomi on nyt velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Aikanaan on sanottu, että jos maan velka ylittää 80% BKT:sta niin maa ei pysty koskaan maksamaan velkojaan pois. Monessa maassa julkinen velka on jo yli 100 % BKT:sta. Meillä on tuohon vielä onneksi matkaa, mutta suunta on huolestuttava.. Myös yksityinen sektori on velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Viime vuonna yksityisen sektorin velkasuhde oli 131 % käytettävissä olevista tuloista. Velan lisäksi meillä on yli 100 miljardin euron piilotetut yhteiseurooppalaiset vastuut.

Nyt rahaa painetaan jatkuvasti lisää ja annetaan matalailla koroilla käytettäväksi. On vaarana, että talous ylikuumenee. Inflaation riski on todellinen. Uusimman tiedon mukaan inflaatio oli huhtikuussa 2,1 %. Inflaatiopiikki on edessä, kun koronarokotukset saadaan hoidettua. Jos inflaatio lähtee kunnolla nousuun, niin lähtevät myös korot. Suomella on kokemusta siitä, miten inflaatio on räjähtänyt käsiin. Edellisillä kerroilla julkinen ja yksityinen sektorimme ei tosin ollut niin velkaantunut kuin nyt. Tässä tilanteessa ei missään nimessä pitäisi lähteä yhteisvastuulliseen taloudelliseen taakanjakoon. Sitä taloutemme ei tulisi kestämään.

Tukipaketin eduskuntakäsittely

Meitä Perussuomalaisia on syytetty siitä, että pitkitimme asian eduskuntakäsittelyä pitämällä puheenvuoroja läpi yön. Tällaisten syytösten esittäjät eivät ehkä ole sisäistäneet asian tärkeyttä ja merkitystä. Perustuslakivaliokunta määräsi kahden kolmasosan äänestysmenettelyn siksi, että paketin hyväksyminen muuttaa unionin taloudenhoidollisia periaatteita merkittävällä tavalla ja vaikuttaa eduskunnan budjettisuvereniteettiin. Näistä ovat puhuneet monet valiokunnan kuulemat asiantuntijat kuten Peter Nyberg, Päivi Leino-Sandberg ja Tuomas Malinen.

Miten elpymisväline siis muuttaa EU:n taloudenhoidollisia periaatteita ja vaikuttaa Suomen budjettisuvereniteettiin? Ensinnäkin se rikkoo perussopimuksia kuten ylhäällä kirjoitin: EU:n ei pidä rahoittaa toimintaansa velalla eikä jäsenmaiden pidä vastata toistensa veloista. Budjettisuvereniteettia paketti rajoittaa, koska pakettin velat maksetaan vasta vuonna 2058. Moniko nykyisistä päättäjistä istuu silloin eduskunnassa? Paketti sitoo tulevien hallitusten ja eduskuntien käsiä.

Moraalikato ja liittovaltio

Pohjimmiltaan merkittävin paketin ongelma on niin sanottu moraalikato. Euroalueessa on valtioita, joissa harmaa talous ja korruptio rehottavat ja jotka ovat kroonisessa taloudellisessa kriisissä. Näillä mailla ei ole kannustimia pistää asioitaan kuntoon, kun EU kerta toisensa jälkeen tulee tukipaketeilla paikkaamaan niiden alijäämiä. Miksi pistää talouden rakenteita kuntoon, jos aina saa apua? Moraalikadosta ja sen ylläpitämisestä on mielestäni keskusteltu aivan liian vähän ja tukipaketin puolustajat eivät vaikuta tätä epäkohtaa käsittävän.

Elpymisväline on vain askel, jolla EU:sta tehdään tulonsiirto-, fiskaali- ja velkaunioni. Tukipaketti olisi tarvittu ilman koronaakin, sillä osa euromaista on hoitanut talouttaan huonosti, ja ne eivät selviä eurovaluutassa ilman muiden maiden tukea.

Euroopassa keskustellaan siitä, miten tukipaketti avaa tien pysyville tulonsiirtojärjestelmille. Tästä ovat vuoden aikana puhuneet avoimesti EKP:n puheenjohtaja Christine Lagarde, Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja nyt viimeisimpänä Italian pääministeri Mario Draghi. Jostain ihmeen syystä Marinin hallitus uskottelee itselleen ja suomalaisille, että paketti on tarkkarajainen ja kertaluonteinen. Tällaista näkemystä tukevilla valtiovarainvaliokunnan lausumilla myös Kokoomuksen enemmistö on saatu paketin taakse ja näin kahden kolmasosan äänten enemmistö on taattu.

Elpymisvälineen hyväksyminen on liittovaltiokehityksen hyväksymistä ja edistämistä. Muuta ei pidä väittää. Sitä kehitystä saa myös kannattaa. Se on poliittinen linjaus siinä, missä liittovaltiokehityksen vastustaminenkin. Suomessa vain muutama poliitikko on avoimesti tämän kehityksen kannalla. Suurin osa puheissa vastustaa, mutta teoillaan edistää kehitystä.

Liittovaltiokehityksessä entistä vähemmän asioita päätetään Helsingissä ja entistä enemmän Suomea koskevia päätöksiä tekevät yhteiseurooppalaiset päättäjät, joilla ei ole tietoa Suomen oloista. EU:n läheisyysperiaatteesta on silloin entistä vaikeampaa pitää kiinni.

EU:lle jo suunnitellaan verotusoikeutta. Rahaa siirrettäisiin kehittyneimmiltä valtioilta taloutensa huonosti hoitaneille maille. Liittovaltio olisi tulonsiirtounioni, jossa suomalaisilla on maksajan rooli. Omien kansalaistemme elintaso laskisi, kun liittovaltion tasolla unionin välisiä elintasoeroja tasattaisiin. Joku nämä tukipaketit ennemmin tai myöhemmin maksaa.

Olisiko meidän parempi elää liittovaltiossa kuin itsenäisenä Suomena? Oma kantani ja toiveeni on, että järki voittaisi ja saisimme jättää esi-isiemme ja äitiemme lunastaman perinnön ja itsenäisen Suomen myös jälkipolvillemme. Me Perussuomaliset rakastamme Suomea ja suomalaisia ja emme hyväksy elpymisvälinettä.

Tämä teksti on tiivistelmä eduskunnassa EU:n omien varojen järjestelmän eduskuntakäsittelyn aikana pitämistäni puheista.

Elpymisvälineen perimmäinen tarkoitus

Elvytystä tehdään nyt kaikkialla. Yhdysvalloissa elvytetään 1900 miljardilla dollarilla. Saksassa on luovuttu perustuslaillisesta velkajarrusta ja siellä elvytetään 350 miljardilla eurolla. Jos mukaan lasketaan epäsuora tuki eli valtion takaamat lainat, on Saksan elvytys jopa 1250 miljardia.

Nämä maat elvyttävät siis kansallisesti. On arvioitu, että USA:n ja Saksan elvytys tulee näkymään myös meidän taloudessamme. Suomen viennistä melkein neljännes menee Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Voidaankin hyvin vetää johtopäätös, että näillä tukipaketilla on suurempi vaikutus viennillemme kuin EU:n elpymisvälineellä.

Keskuspankit niin USA:ssa kuin meillä Euroopassakin ostavat nyt valtioiden velkakirjoja. EKP on luvannut nostaa myös valtiolainojen ostoja yhä kiihtyvällä tahdilla PEPP-ohjelman (1850 miljardin koronaohjelma) alaisuudessa. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että keskuspankit printtaavat rahaa niin paljon kuin tarvetta on. Lainaa saavat käytännössä kaikki maat. Saksan kaltaisille maille laina on miinuskorkoista ja velkaantuneimmillekin maille korko on hyvin maltillinen.

Tätä taustaa vasten puhe elpymisvälineen välttämättömyydestä onkin hyvin erikoista. Varsinkin kun tiedämme, että vain 30 % paketista määräytyy suoraan koronasta johtuvista talousluvuista. Tämä ei ole koronatukipaketti, vaikka sellaisena siitä on puhuttu. Olemassa oleva tilanne ei vaadi minkään sortin yhteisvastuuta. Jokainen maa voi halutessaan lahjoittaa tai lainoittaa maita niin paljon kuin rahkeissa on varaa. Ja kuten yllä on kerrottu, maat saavat myös tarpeisiinsa edullista rahoitusta keskuspankeilta. Tukipaketti on kaiken lisäksi aivan liian pieni todelliseen elvyttämiseen. Pelkästään Italia tarvitsee omaan elpymiseensä 750 miljardin paketin. Onkin selvää, että elpymisväline ei jää kertaluontoiseksi.

Kaikesta tästä on syytä nostaa kysymys, mihin oikeasti elpymisvälinettä tarvitaan? Miksi meidän pitää maksaa 2.7 miljardista eurosta n. 7 miljardia? Samalla 7 miljardin euromäärällä elvyttäessämme omia yrityksiämme saisimme suoran hyödyn. Summana se olisi jo sitä suuruusluokkaa, jolla olisi elvytyksen kannalta aitoa painoarvoa maallemme.

Miksi tätä keskustelua tukipaketista käydään? Miksi olemme mukana kynsin ja hampain, vaikka järki ja faktat sanovat aivan muuta? Jos nyt lähdemme mukaan näillä ehdoilla elvytysvälineeseen, tarkoittaa se sitä, että emme pääse siitä enää pois. Olemme silloin mukana taakanjakounionissa. Me annamme budjettivallan pois omista käsistämme. Syntyy tilanne, jossa on ns. isännätöntä rahaa, jota jaetaan holtittomasti. Elpymisväline lisää EU:n moraalikatoa ja vähentää EU-maiden sisäistä luottamusta. Nettomaksajat eivät loputtomasti voi olla tukemassa talouttaan huonosti hoitaneita maita.

Elpymisvälineen tuoma uusi tilanne johtaa siihen, että erilaisilla veroilla ja korotetuilla maksuilla tullaan kattamaan kustannuksia. Siirrämme myös askel askeleelta verotusoikeuden EU:lle. Väistämätön loppupäätelmä on, että elpymisvälineen avulla meidät huijataan mukaan yhä syvempään EU:n integraatioon eli liittovaltioon. Sitä tämä kaikki tarkoittaa, ja nyt tänä keväänä on kysymys -ei niinkään koronasta tai solidaarisuudesta- vaan Suomen itsenäisyydestä.

Suomi elää metsistä

Suomi haluaa olla maailmassa edelläkävijä ilmastotavoitteissa. Tavoitteenamme on olla hiilineutraali vuonna 2035. Ruotsissa tavoite on 2045, EU:ssa 2050 ja Kiinassa 2060. Voidaan kysyä, onko aikataulu realistinen ja järkevä? Tavoitteen toteuttamiseksi on esitetty muun muassa autokannan nopeaa uusimista sähköautoilla ja jättimäisiä veronkorotuksia polttoaineiden hintoihin. Toimivia aloja ajetaan alas ja tuotantoa siirtyy ulkomaille.

Me hengitämme jo nyt maailman puhtainta ilmaa. Meidän osuutemme päästöistä on promillen tasoa. Hankalaksi asian tekee se, että ilmakehä on yhteinen. Jos rajan takana kuormitus on meihin verrattuna moninkertainen se vaikuttaa meihin ja toisin päin. Me emme kykene kuin mitättömällä osalla puhdistamaan esimerkiksi Venäjän päästöjä. Pienen matkan (1200km) päässä oleva puolalainen hiilivoimala saastuttaa monta kymmentä kertaa enemmän kuin Hanasaaren voimalaitos. Maailmalla terästehtaat saastuttavat keskimäärin kolme kertaa enemmän kuin meillä täällä Suomessa. Kuparin jalostus EU:n ulkopuolella saastuttaa viisi kertaa enemmän kuin meillä. Saksan hiilivoimalat saastuttavat yhteistä ilmaamme monikymmenkertaisesti enemmän kuin mitä turve meillä.

Tuulivoiman ja aurinkovoiman käyttöasteet maailman sähköntuotannossa ovat marginaalisia. Nykytilanteessa ja tavoitteissa on uhkana, että muu Eurooppa ja maailma hyödyntää meitä, käyttää maatamme koelaboratoriona. Näkisinkin että meidän päättäjien pitäisi ennemminkin keskittyä kertomaan, mitä me olemme jo tehneet ja saaneet aikaan sekä kertoa, miten muutkin maat voisivat laskea päästöjään. Samalla, kun ostamme ulkomaisia tuotteita vaikkapa Kiinasta, lisäämme koko maailman päästöjä. Siksi suomalainen tuote on aina ilmastoteko. Kyse on myös eettisyydestä ja ihmisoikeuksista.

Uusia innovaatioita pitää kehittää ja me voimme olla maailman johtava maa uusissa ulostuloissa, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Turpeen nopeutettu alasajo on räikeä esimerkki. Yrittäjät ovat vuosia kehittäneet turvetuotantoa turvalliseksi ja toimivaksi tuotantoalaksi. Päättäjät ajavat alan alas taitamattomien päätösten vuoksi seurauksista välittämättä. Törkeintä on, että asia tapahtuu ilmoitusluonteisesti. Ruotsissa turvetuotantoon suhtaudutaan aivan toisin. Siellä turve kelpuutetaan vihreän sähköntuotannon sertifikaattiin

Pelkona on, että turpeen lisäksi toinen meille välttämätön ja kansantaloudellisesti merkittävä ala, metsätalous, saattaa joutua samankaltaisten rajoitusten uhriksi. Ministerin suulla olemme kuulleet, että metsäsektori kuuluu kansallisen päätöksenteon piiriin. Onko todella niin? EU:n direktiivit nakertavat myös tätä alaa ja samalla poliittinen ilmapiiri on epäselvää. 80 miljoonaa hakkuukuutiota ei ole ylimitoitettua.

Meidän roolimme Euroopan hiilinieluna ei voi olla sellaista, että metsiä hoitavat metsänomistajat eivät saisi mitään hyötyä tekemästään työstä. Keskustelun alla on jonkin aikaa ollut, että valtio voisi osallistua myös kompensaatioon metsien hoitajille. Metsänomistajat tekevät kaiken aikaa työtä, joka kasvattaa hiilinieluja. On hienoa, että ministeri Leppä on julkisuudessa ilmoittanut, että metsänomistajan pitää hyötyä tekemästään työstä. Kompensaatio tästä työstä olisi oikeudenmukaista. Ministeri Leppä on myös ilmaissut, että Brysselin päässä ei tiedetä, miten metsät meillä hoidetaan ja mitä metsät meille merkitsevät niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisestikin.

Brysselissä ei ymmärretä, mitä kaikkea me olemme jo tehneet, ja täällä kotimaassa on samaa ongelmaa. Aina pitää tehdä lisää, vaikka olemme jo saavuttaneet paljon enemmän kuin moni muu maa. Siksi tätä ilmastopolitiikkaa ei käydä kestävillä argumenteilla, vaan ylimitoitetaan ja joudumme maksumiehiksi ja koekaniineiksi.

Metsäteollisuus tarvitsee kotimaista raaka-ainetta ja hakkuut on mahdollista mitoittaa niin, että raaka-ainetta saadaan hiilinielun kokoa vaarantamatta. Metsäteollisuuden tuotteita tarvitaan joka tapauksessa meillä ja muualla. Jos niitä ei tuoteta täällä, niitä tuotetaan enemmän jossain muualla. Jossain missä metsänhoito ei ole yhtä kestävällä tasolla.

EU:ssa LULUCF-asetuksella säädellään jäsenmaiden hiilinielujen tasoa. Tavoitetaso lasketaan vuosien 2000-2009 hakkuumääristä ja tämä asettaa Suomen huonoon asemaan. Tuona aikana Suomessa hakkuut olivat muun muassa taloudellisen taantuman vuoksi normaalia alhaisemmat. Ruotsissa hakkuumäärät olivat tuolloin suuret, joten Ruotsi hyötyy asetuksesta.

Metsäsektori on ollut ja on tulevaisuudessakin Suomen hyvinvoinnin kivijalka. Vaarana on, että taitamattomalla päätöksenteolla ja ylimitoitetuilla tavoitteilla metsäteollisuudelle käy vielä samalla tavalla kuin turvetuotannolle.

Suomi ei voi näillä yltiöpäisillä tavoitteilla ja toimilla pelastaa maailmaa ja ehkäistä ilmastonmuutosta.

Keskustelu turpeesta vaatii kokonaisvaltaisuutta

Marinin hallitus ajaa alas turpeen polttoa nopeutetussa aikataulussa. Hallitusohjelmassa tavoitellaan, että turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Syksyn budjettiriihessä tehtiin päätös kaksinkertaistaa turpeen verotus. Tämä johtaa arvion mukaan siihen, että energiaturpeen käyttö vähenee jopa 75 % nykyisestä jo vuoteen 2025 mennessä. Hallituksen alkuperäiseen tavoitteeseen oltaisiin päästy ilman korotustakin kiristyneen päästökaupan vuoksi.

Energian kulutuksen tarve ei kuitenkaan vähenny, vaan turpeen jättämä aukko pitää paikata jollain. Jo nyt vähennettyä turvetuotantoa on korvattu tuomalla ulkomailta puuhaketta poltettavaksi. Jatkossa olemme varmasti enemmän ulkomaisen hakkeen -tai jopa ulkomaisen turpeen- varassa. Suomi menettää omavaraisuuttaan ja tässä taloustilanteessa elintärkeitä työpaikkoja.

Energian tarve ei siis lopu, vaan todennäköisesti polttokattiloissa poltetaan jatkossakin jotain ja tämä aiheuttaa päästöjä. Ei ehkä niin paljon kuin turve, mutta pitää huomioida myös korjuusta ja kuljetuksesta aiheutuvat kustannukset. Yhdellä laivalastillisella puuhaketta tuotetaan energiaa yhdeksi vuorokaudeksi. Voidaan puuta saada suomalaisistakin metsistä, mutta samat tahot, jotka vaativat turvetta alas, vaativat usein myös hakkuiden vähentämistä. Yhtälö ei siis toimi. Hiilinielut vähenevät, kun puuta joudutaan hakkaamaan lisää.

Energiaturpeen hallitusohjelman kirjauksia nopeampi alasajo tulee erityisesti lämmöntuotossa aiheuttamaan hallitsemattomia ongelmia. Lisääntyvällä hakkeen tuonnilla joudutaan paikkaamaan kotimaista polttoturvetta, joka on parantanut puupolttoaineen käytettävyyttä ja vähentänyt kattiloiden huollontarvetta. Tämä tulee aiheuttamaan samalla suuria taloudellisia ongelmia erityisesti lämmitysenergian tuotannossa.  Uudistettavat tuotantovälineet pitää sopeuttaa mm. hakkeella polttamiseen sopiviksi, sillä energiantuotantolaitosten on muutettava tekniikkaansa pelkästään puun polttoon soveltuvaksi esimerkiksi rikinsyöttölaitteisiin investoimalla.

Kansantaloudellisesti menetämme turvetuotannon myötä ison osan omavaraisuutta takaavasta, työllistävästä ja toimivasta sekä maailman mittakaavassa hyvin hoidetusta toimialasta. Useat seutukunnat ovat riippuvaisia turpeentuotannosta ja siihen liittyvistä tuotantoketjuista. Puhutaan tuhansista työpaikoista. Suora työllistävä vaikutus on 2400 ja välillinen 4200 henkilötyövuotta (vuonna 2018). Määrä on jo laskenut huimasti tällä vuosituhannella.

Omavaraisuutta turpeentuotannon alasajo nakertaa. Olisiko kriisitilanteessa edes mahdollista käynnistää tuotantoa uudelleen, kun koneet on kenties myyty ulkomaille, jossa turpeeseen ei suhtauduta niin kielteisesti? Käytännössä vaarana on, että päästöt vain siirtyvät meiltä muille.

Turpeentuotannon väheneminen vaikuttaa muuhunkin kuin polttoturpeeseen. Soiltamme nostetaan myös kasvuturvetta, joka irtoaa suon pintakerroksista. Kasvuturpeessa kasvavat kotimaiset puutarhatuotteet ja puuntaimet. Kauppapuutarhaliiton kyselyn mukaan jopa yhdeksän kymmenestä puutarhayrittäjästä lopettaa toimintansa, jos kasvuturvetta ei olisi saatavilla. Kaupoista häviäisivät kotimaiset kurkut, tomaatit ja salaatit. Ilmastolle elintärkeä suomalainen metsänhoitokin kärsisi, sillä kasvuturpeessa istutetaan puiden taimet, 150 miljoonaa vuosittain. Kasvuturpeelle ei ole vielä järkevää korvaajaa. Ulkomailta voidaan hakea esimerkiksi kookoskuitua tai kivivillaa, mutta onko järkevää turvautua ulkomaiseen vaihtoehtoon? Kotimaisista vaihtoehdoista rahkasammal osoittaa potentiaalia, mutta sekään ei kasvuturvetta pysty kokonaan korvaamaan.

Kolmas tärkeä käyttökohde turpeelle on kuiviketurve, jota käytetään muun muassa kotieläintuotannossa. Kuiviketurve on antibakteerista, edullista, kosteutta imevää ja helposti saatavilla olevaa. Ilman kuiviketta, joutuisimme turvautumaan enemmän antibiootteihin eläintuotannossa. Sitäkö haluamme?

Kuivikkeellekaan ei ole näköpiirissä ominaisuuksiltaan yhtä hyvää vaihtoehtoa. Turvallinen ja antibioottivapaa elintarviketuotanto parantaa merkittävästi myös elintarviketeollisuuden kilpailukykyä ja luo samalla vientiä tuotteille, jotka me osaamme tuottaa turvallisemmin kuin kilpailijamaat.

Turve on tärkeää myös aktiivihiilen tuotannossa. Vapo avasi juuri Ilomansiin aktiivihiiltä tuottavan tehtaan ja uusia suunnitellaan. Vaikka vain pieni osa nykyisistä turvetuotantoalueista soveltuu aktiivihiilen tuotantoon, on se merkittävä alueellinen työllistäjä ja tärkeä vientituote.

Lisäksi turvetta käytetään eristelevyjen valmistuksessa ja jopa vaateiden ja kosmetiikan raaka-aineina.

Kasvuturvetta ja kuiviketurvetta voidaan nostaa suolta ilman että kajotaan suon syvimpiin kerroksiin, josta energiaturvetta saadaan. Näitä suon pintakerroksia saadaan energiaturpeen noston sivutuotteena. Tässä on jonkin verran alueellisia eroja: joiltain soilta nostetaan pääasiassa energiaturvetta ja toisilta kasvuturvetta ja kuiviketta. Soilta nostetettava turve on nykyään 90 prosenttisesti energiaturvetta ja loput kasvuturvetta ja kuiviketta. Nopea alasajo vaikeuttaa siirtymää. Kun energiaturve ajetaan alas ja lopulta jätetään nostamatta, on joka tapauksessa uhkana, että kasvuturpeen ja kuivikkeen noston kustannukset kasvavat ja se näkyy tietysti kuluttajien kukkarossa. Vaarana on, että näitäkin tuodaan jatkossa enemmän ulkomailta, jossa tuotanto on halvempaa.

Hallitus on asettanut keväällä 2020 työryhmän, jonka tarkoitus on etsiä vaihtoehtoja turpeelle ja pohtia miten turvetta voitaisiin käyttää polton sijaan korkeamman jalostusasteen innovatiivisiin tuotteisiin. Työryhmä ei ole vielä saanut raporttiaan valmiiksi. Päätökset turpeen käytön rajusta vähentämisestä on kuitenkin tehty. Tuntuu väärältä marssijärjestykseltä.

Oras Tynkkynen ja Kati Berninger ovat kirjoittaneet teoksen Nettopositiivisuus (2017). Nettopositiivisuuden mukaan liiketaloudessa on syytä pyrkiä toimenpiteisiin, joilla on enemmän hyviä kuin huonoja vaikutuksia. Nettopositiivisuusajattelu sopii mielestäni hyvin turvekeskusteluun. Turpeen poltolla on mittavat päästöt, mutta millaisia vaikutuksia polton rajulla vähentämisellä ja jopa kokonaan lopettamisella todella on? Niitä olen tässä kirjoituksessa pyrkinyt erittelemään.

Turpeeseen on suhtauduttu pitkään vihamielisesti. Sen tuotanto on haluttu ajaa väkisin alas eikä tämän alasajon kaikkia vaikutuksia ole edes alkeellisesti mietitty. Kyse ei ole pelkästään energiaturpeesta, vaan myös kasvuturvetta pidetään uhkana ilmastolle ja sen tuotantoa halutaan rajoittaa. Tällainen yksipuolinen suhtautuminen sopii hyvin huonosti nettopositiivisuuden ideaaliin. Turpeen tuotantoa ja sen käyttömahdollisuuksia pitää tarkastella kokonaisvaltaisesti. Ei vain pelkkien suorien päästöjen kautta.

Hallituksen päätöksistä tulevat kärsimään suoraan turvealalla toimivat yritykset ja työntekijät ja vähintään epäsuorasti kotieläimet, puutarha-ala ja ilmastovaikutuksetkin voidaan hyvin perustellusti kyseenalaistaa. Hallituksen päätöksillä kestävän kehityksen tiekartta ei tule toteutumaan, pikemminkin päinvastoin.

Sillanrakentaja

Sillanrakentaja

Kiinnostus politiikkaan juontaa nuoruudesta. Jo lukiossa pohdin vakavasti kouluneuvostovaaleihin osallistumista. Seurasin mielenkiinnolla 60–70-luvun välillä hyvin kiihkeääkin poliittista kädenvääntöä. Upsalan-vuosina lupauduin ensi kertaa nuorisolautakunnan varajäseneksi. Muutettuamme takaisin Suomeen olivat kunnallisvaalit ja huomasin olevani nuorisolautakunnan puheenjohtaja. Neljän vuoden kuluttua nousin varasijalta kaupunginvaltuustoon kolmeksi vuodeksi.

Seuraavissa vaaleissa en enää mennyt ehdolle, koska halusin ottaa etäisyyttä politiikkaan ja keskittyä yritysmaailmaan. En kuitenkaan välivuosinakaan unohtanut politiikkaa, vaan seurasin asioiden kehitystä ja myös osallistuin käytyyn keskusteluun, en kuitenkaan julkisesti.

Papin tehtävissä huomasin, että on tarvetta lähteä mukaan hoitamaan yhteisiä asioita. Heikommassa osassa olevien puolustaminen sekä yrittäjyys ovat lähellä ajatusmaailmaani. Ratkaiseva askel tapahtui vuonna 2010 kirkollisvaalien yhteydessä. Lähdin mukaan monien pyynnöstä pitkän harkinnan jälkeen, ja vaalimenestys oli hyvä. Kirkon virallisen linjan listalta tuli 15 valtuutettua 27:sta. Sain 212 ääntä ja tulin valituksi kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi. Kokemus oli hyvin opettavainen.

Suhdeverkoston luomista eduskunnassa

Anssi Joutsenlahden läpimeno vuoden 2011 eduskuntavaaleissa johti siihen, että hän kysyi alkaisinko hänen avustajakseen, sillä hänet valittiin myös eduskunnan I varapuhemieheksi. Nimitys oli muuten oiva veto Perussuomalaisten johdolta. Anssin tarjouksesta oli vaikea kieltäytyä. Tosin samaan aikaan olivat Honkajoen ja Jämijärven kirkkoherran paikat avoinna, ja perheeni toivoi minun hakevan niitä. Olinhan Honkajoella toiminut jo pariin otteeseen kirkkoherran sijaisena, ja Jämijärvi oli vuosien varrella eri toimituksissa tullut tärkeäksi.

Näin olin taas kiinteästi mukana päivänpolitiikassa, ja vielä siellä, missä valtakunnan asioita hoidetaan. Perussuomalaisten toimintatavat politiikassa ja päätöksenteossa ovat tulleet läheisiksi. Koen olevani luonteeltani joukkuepelaaja ja sillanrakentaja. Mielestäni politiikassa pitää uskaltaa rohkeammin rakentaa erityisesti Suomen ja suomalaisten etua. Puoluepolitiikka ja eri ryhmien yksittäiset tavoitteet tulisi katsoa yhteisestä edusta käsin.

Ehkä aktiivisuuteni, rohkeuteni ja ulospäin suuntautuneisuuteni vuoksi minun on ollut helppo luoda suhteita vaikuttajiin yli puoluerajojen. Eduskunnan urheilukerhossa, karaokekerhossa ja muissa yhteisissä harrastuksissa olen tutustunut eri puolueiden kansanedustajiin ja tietysti avustajiin, joista melkoinen joukko on ehdolla tulevissa eduskuntavaaleissa. Yhteistä maailmaa rakennetaankin parhaiten epävirallisissa tapahtumissa. Tuttavuuksia ja jopa ystävyyssuhteita on syntynyt jokaisen puolueen kansanedustajien sekä virkamiesten ja lehdistön edustajien kanssa. Olen saanut olla luomassa itselleni sekä puolueelleni verkostoa, minkä uskon tulevaisuudessa auttavan asioiden hoidossa.

Pohjois-Satakunta edistyy yhteistyön voimalla

Puolueemme menestyi kunnallisvaaleissa 2012 Kankaanpäässä huomattavan hyvin. Olimme ainut kaupunki maailmassa, jossa Perussuomalaiset oli suurin ryhmä – meitä oli 11 valtuutettua. Tällä hetkellä olemme edelleen Suomen suurin Perussuomalainen ryhmä 9:llä valtuutetulla. Olen Pohjois-Satakunnan yhteistyön vahva kannattaja. Se ei välttämättä aina tarkoita kuntaliitoksia, sen sijaan yhteisiä päätöksiä kaikilla mahdollisilla saroilla meidän pitää olla valmiita tekemään.

PoSan (Pohjois-Satakunnan perusturvaliikelaitoskuntayhtymä) johtokunnan jäsenenä teen työtä päivittäin. Mielestäni kehitämme PoSaa kaiken aikaa oikeaan suuntaan, mutta työtä riittää vielä joka sektorilla. Olemme tunnistaneet ja löytäneet suurimmat kipupisteemme.

Kaupunginvaltuuston toisena varapuheenjohtajana minulla on hyvä näköalapaikka tarkastella päätöksentekoa. Toivomuslistallani on vielä tiiviimpi yhteistyö eri ryhmien ja virkakoneiston kanssa. Elämme haasteellisia aikoja niin meillä Satakunnassa kuin valtakunnallisestikin, siksi resurssit täytyy hyödyntää tehokkaasti. Yhteistyöllä voimme pelastaa Satakunnan tulevaisuuden ja pohjoisen ulottuvuutemmekin.

Anssi ystävänä ja työnantajana

Anssi ystävänä ja työnantajana

Minulla on ollut ilo tuntea Anssi Joutsenlahti nuoruudesta lähtien. Aloitin juoksuharrastuksen Kankaanpään urheilijoissa 14-vuotiaana, ja sieltä juontaa meidän ystävyytemme. Anssi on harvinaisen hieno persoona. Hän antaa vaikka takin päältään, jos joku sitä enemmän tarvitsee. Samalla hän on todellinen väsymätön puurtaja. Lähiaikojen esimerkkeinä ovat vaikkapa hyvin sujuneet juoksut veteraanien Suomen mestaruuskisoissa 5 ja 10 kilometrillä. Ahkeruutensa ja sitkeytensä vuoksi hän on, sanalla sanoen, niitä rotunsa viimeisiä. Hänenlaisiaan ihmisiä tuskin enää tulevaisuudessa tulee olemaan.

Vuosien mittaan olemme keskustelleet paljon muustakin kuin urheilusta. Viimeisten viidentoista vuoden aikana hengellisillä asioilla on ollut tärkeä sija. Aivan viime vuosien kestoaiheitamme on ollut politiikka. Osittain Anssin innostamana lähdin vuosien tauon jälkeen politiikkaan; ensin kirkkopolitiikkaan, sitten kunnallispolitiikkaan ja lopulta Anssin avustajaksi eduskuntaan.

Varapuhemiehen status on tuonut Anssille mahdollisuuden olla päätöksenteon ytimessä. Avustajan osassa olen saanut olla kaiken aikaa Anssin rinnalla ja tutustua läheltä päätöksentekojärjestelmään. Hyvin antoisaa on myös ollut luoda kontakteja maan johtaviin päättäjiin ja virkamiehiin. Olemme kumpikin sitä mieltä, että erilaiset ominaisuutemme täydentävät hyvin toisiansa. Anssi oli ensimmäisenä kannustamassa minua tulevien eduskuntavaalien ehdokkaaksi.

Harrastukseni – liikunta ja musiikki

Harrastukseni – liikunta ja musiikki

Liikunta on aina ollut osa elämääni. Pitkäjalkaisena varmaankin juoksu on luontainen laji minulle. Ensimmäisiin juoksukilpailuihin osallistuin kylä- ja koulukisoissa. Toinen mielilajini on pesäpallo, vaikka vähän heiveröisenä ominaisuuksiltani en ihan parhaiten siihen sovellukaan.

Pesäpallo-ottelut Kankaanpään Mailassa pelasin alle kymmenen vanhana. Siihen aikaan alle 11-vuotiaille oli joukkue Sääsket, mutta jo 9-vuotiaana pelasin Pomarkussa leirillä Mailan joukkueessa peräkentällä. Myöhemmin olin mukana keskikoulun pesäpallojoukkueessa, joka saavutti Suomen mestaruuden ja lukiojoukkue kolme hopeata. KaMan ikämiesjoukkueessa, Kontioissa, olen voittanut yhden kullan ja kaksi hopeata.

Juoksupuolella piiritason urheilijana mieluisimpia matkoja ovat olleet 800 m ja 1500 m. Ensimmäiset SM-tason mitalit olen saanut viime vuosina aikuisurheilussa. Maastoista ja radalta 800 m ja 1500 m matkoilta on mitaleita kertynyt eri ikäluokissa toistakymmentä. Myös eduskunnan maastojuoksuissa ja hiihdoissa on tullut mukavanlaista menestystä.

Kaiken kaikkiaan urheilu ja lenkkeily ovat toimineet henkireikänä sekä voimien antajana elämäni käännekohdissa.

Laulamisesta olen ollut kiinnostunut jo lapsesta pitäen. Aikuisiällä karaoke on antanut mukavan lisän musiikkiharrastukseen. Laulutaidosta on tietysti hyötyä myös papin tehtävissä. Vuosien varrella minulla on ollut mahdollisuus ”nousta lauteille” vihkimieni parien häissä. Olen laulanut pareille hääorkesterin kanssa muutaman rakkauslaulun yli viisissäkymmenissä häissä melko kylmiltään hyvin erilaisten orkesterien kanssa. Eduskunnan karaokekerhossa olen johtokunnan jäsenenä. Kerho on perinteisesti laulamassa Porin jazzeissa ja vuosittain Kiinan suurlähetystössä. Nykyisin olen tehnyt erilaisissa juhla- ja huvitilaisuuksia nostalgiahenkisiä tanssikeikkoja orkesterini Friends kanssa.

Yrittäjyys

Yrittäjyys

Lauri Huhtalan raportissa Jalkineen käsityömäinen valmistus (Tampereen ammatillinen opettajakorkeakoulu 2009) on Kankaanpään kengänvalmistuksen historia pähkinänkuoressa.  Huhtala kertoo myös isoisäni Iisakin toiminnasta. Kankaanpäätä koskeva osuus alkaa sivulta 17.

Kaikki alkoi lapikkaista, jonka malli oli peräisin Savosta

Iisak Koskela (8.1.1889–3.11.1964) aloitti toimintansa 1906 ja hallitsi lapikasmarkkinoita parin vuosikymmenen ajan. Hän perusti myös laajalle ulottuvan nahka-alan tukkuliikkeen sekä organisoi kotisuutaritoiminnan, joka oli voimissaan vielä 1980-luvulla. Kotisuutarit ostivat tarvikkeet Koskelalta ja myivät hänelle valmiit tuotteet.

Koskela oli maininnut kenkätehtaiden johtajien tilaisuudessa, että hänen tehtaansa keskellä on järvi, mikä piti paikkansa, sillä hänen toimintansa oli laajentunut muutamassa vuodessa Vihteljärveltä muihin Kankaanpään kyliin sekä kuuteen naapuripitäjään.

Koskelalle myönnettiin diplomi vuonna 1916 Moskovan messuilla. Kengät olivat niin laadukkaita, että Venäjän armeijakin kiinnostui Koskelan tuotteista, mutta ensimmäinen maailmansota esti kauppasuhteen syntymisen.

1920-luvun puolivälissä Suomessa elettiin suurta noususuhdannetta. Pian sen jälkeen alkoi koko länsimaailmaa koskettanut lama, jonka vaikutus koettiin Suomessa pahimmin vuosina 1929–1933. Vaikka teollisuuselämä joutui vaikeuksiin, kengänteko jatkui. Raaka-aineiden saanti hankaloitui, mutta ne suutarit, jotka tekivät töitä Koskelalle, saattoivat jatkaa toimintaansa Koskelan hankkimien materiaalien turvin.

Viime sotiin asti Kankaanpään suutarit valmistivat runsain määrin kääntökenkää eli punkaa, joka oli 1930-luvulla monen suutarin päätuote. Punkaa tehtiin jopa 150 000 paria vuosittain. Ensimmäinen koneelliseen tuotantoon 1950-luvulla siirtynyt oli Mauno Jyllin kenkätehdas. Muut seurasivat perässä, ja seuraavalla vuosikymmenellä modernit mitat täyttäneitä kenkätehtaita olivat Koskelan, Jyllin, Halmeen ja Lehmusperän tehtaat.

Jarista sanottua

Jarista sanottua

Toinen kansanedustaja Vihteljärveltä

Kautta aikojen Kankaanpään Vihteljärveltä, postinumero 38720, on valittu yksi kansanedustaja. Pienviljelijä Arvo Päiviö Sävelä vuoteen 1936 Sjöviiki sai kansalta valtakirjan vuosiksi 1948-61. Puolue ehti muuttua moneen otteeseen, sosialidemokraatit 1948-57, sos.dem oppositio 1958-59 ja Työväen ja pienviljelijäin sos.dem. liitto 1959-61. Vuonna 1965 Sjöviiki sai kunnallisneuvoksen arvon. Hän oli sekä Kankaanpään kunnanvaltuuston että kauppalanvaltuuston
varapuheenjohtajana. Hän eli 68-vuotiaaksi 1908-1976.

Hänen jälkeensä ei Vihteljärveltä ole tainnut olla edes kansanedus-tajaehdokasta, mutta nyt on.

Perussuomalaisten Satakunnan piiri on asettanut ehdokkaaksi pastori, ekonomi, yhteiskuntatieteiden tohtori Jari Koskelan eduskunta-avustajani, joten eduskuntatuntemusta hänellä on riittävästi. Olenhan aina sanonut, ettei eduskuntaan kannata valita ensikertalaista, sillä ensimmäinen kausi menee totutellessa talon tapoihin ja perehtyessä kulkemaan sokkeloisessa talossa, että osaa joka paikkaan. Jari on siis jo tehnyt tämän perehdyttämisvaiheen, joten ihan täydellä syyllä hänet voidaan valita kansamme edustajaksi Arkadianmäelle.

On kyllä ollut viime aikoina kaksikin ehdokasta Vihteljärveltä vasemmistoliiton Kauko ja Annikki Jussila ja nyt on taas juuri sinne muuttanut kyläkaupan talossa majaa ja Velhopajaa pitävä.

Anssi Joutsenlahti
eduskunnan II varapuhemies, rovasti


Mies on harvinaisen rehellinen ja reilu, ja rohkea tietysti.

Pekka Nikkola
eduskunta-avustaja


Jari on sosiaalinen ja helposti lähestyttävä, siksi hänen juttusilleen on kaikkien helppo tulla.

Jouni Saarinen
kuntalainen Kankaanpäästä


Jarin energisyyttä ja monialaisuutta voi vain ihailla. Hänellä on nopea äly, humaani elämänasenne, loistava huumorintaju ja taito olla läsnä — kaikki hyviä ominaisuuksia yrittäjälle, papille, kuntavaikuttajalle sekä tulevalle kansanedustajalle.

Hely Alhainen
toimittaja


Jarin kyky järkevään talousajatteluun sekä hänen ihmisläheisyytensä tulevat ensin mieleen.

Kari M. Alhainen
graafinen suunnittelija


Jarin tuntien sanon, että hän on erittäin hyvä ehdokas, koska hän kannattaa tasa-arvoa ja on demokraattinen, oikean ikäinen, osallistuva ja oikeudenmukainen.

Erkki Lilja
maanviljelijä, yrittäjä


Jari kuuntelee kaikkia yhdenvertaisesti ja osaa perustella sanomisensa ymmärrettävästi.

Tapio Laurila
Kankaanpään perussuomalaisten sihteeri


Jari on persoonana valovoimainen ja ajaa voimakkaasti Pohjois-Satakunnan etua kärkipiikkinä oma kunta. Jari tulee toimeen kaikkien kanssa puoluetaustaan tai sosiaaliseen asemaan katsomatta.

Teuvo Roskala
yrittäjä


Yrittäjyys, sitkeys ja se, että hän osaa perustella hyvin kantansa; näitä arvostan Jarissa.

Kristiina Peltomaa
metsätalousinsinööri, luontokartoittaja


Jari on toimeen tarttuva ja asioita eteenpäin saava henkilö. Ehdottomasti paras satakuntalainen vaihtoehto kansanedustajaksi.

Petri Ylikoski


Vauhdikas pappi!

Sofia Latvajärvi
pankkitoimihenkilö


Olen tuntenut Jarin kuudentoista vanhasta saakka, se on hyvä jätkä!

Hannu Juhola


Hyvin koulutettu kansanmies.

Markus Ruuhimäki


Jari on asiallinen, tasapuolinen ja kaikki huomioon ottava persoona.

Pauli Lanne
toimitusjohtaja, eläkeläinen


Uutta verta eduskuntaan! Jarilla on kannatusta yli puoluerajojen.

Tarmo Sairio